Erityisopettajakoulutus käynnistyy Kokkolassa syksyllä
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius käynnistää syksyllä 2026 erilliset erityisopettajaopinnot (60 op) monimuotokoulutuksena. Pilottiluonteinen koulutus toteutetaan ostopalveluna, ja koulutukseen on vielä muutama paikka vapaana.
Koulutus on suunnattu luokan- ja aineenopettajille, kasvatustieteen maistereille sekä varhaiskasvatuksen opettajille, jotka haluavat pätevöityä erityisopetuksen tehtäviin. Opinnot alkavat elokuussa 2026 ja päättyvät keväällä 2027. Opetus järjestetään pääosin verkossa, ja lähiopetusta on noin kerran kuukaudessa 2–3 päivän jaksoissa.
Koulutuksen hinta on 6 700 euroa opiskelijaa kohden, ja sen voi kustantaa ainoastaan työnantaja. Työnantaja voi hakea opiskelijaa kohden 3 120 euron Jotpa-rahoitusta esimerkiksi sijaisjärjestelyihin opiskelijan poissaolojen ajaksi.
Hakijalta edellytetään suoritettuja pedagogisia opintoja, vähintään kandidaatin tutkintoa, kahden vuoden työkokemusta sekä erityispedagogiikan perusopintoja (25 op), jotka tulee olla valmiina ennen koulutuksen alkua.