Tutkittua perusopetuksesta: Yhteistyö on avain arviointiosaamisen kehittämiseen
Oppimisessa ja oppimisen arvioinnissa yhteistyö ja vuorovaikutus ovat keskeisiä tekijöitä (Dann, 2014; Vygotsky, 1978). Vygotskyn (1978) sosiokulttuurinen teoria painottaa sitä, että ihmisen oppiminen ja kehittyminen syntyvät ennen kaikkea sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Siinä korostuvat siis merkitykselliset kohtaamiset, oivallusten jakaminen ja vertaisten tukeminen. Nämä myös luovat perustan toimivalle ja kestävälle arvioinnille. Arviointiosaaminen on opettajalle olennainen taito. Se sisältää ymmärryksen arviointikäsitteistä sekä monipuolisten arviointimenetelmien hallinnan (Popham, 2018). Arviointiosaaminen tarkoittaa kykyä suunnitella ja kohdentaa arviointia oppilaiden tarpeiden mukaan, tulkita arviointitietoa sekä osallistaa oppilaita arviointiin ja sen suunnitteluun (Looney ym., 2018).
Tutkin väitöskirjassani (Hietamäki, 2026) luokanopettajien käsityksiä oppimisen arvioinnista monialaisen oppimiskokonaisuuden yhteydessä. Monialainen oppimiskokonaisuus rakentuu kahden tai useamman oppiaineen ympärille ja sen tavoitteena on tukea oppilaita hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia käsiteltävistä asioista. Tutkimus osoitti neljä yleistä lähestymistapaa arviointiin: epäolennainen, vastuullinen, ammatillista osaamista kehittävä ja ammatillisen hallinnan lähestymistapa.
Kollegiaalisen yhteistyön merkitys arvioinnin toteuttamisessa ymmärrettiin arvioinnin laadun kannalta merkitykselliseksi.
Epäolennaisessa lähestymistavassa arvioinnin toteuttamiseen katsottiin liittyvän haasteita, ja sen merkitys ja toteuttaminen jäi vähäisemmälle huomiolle kuin oppimiskokonaisuuden sisällön suunnittelu ja toteutus. Lisäksi opettajat toivat esille puutteita arviointiosaamisessa, ja tämä vähensi arvioinnin merkitystä oppimiskokonaisuudessa.
Vastuullinen lähestymistapa osoitti opettajien huolehtivan arvioinnin suunnittelusta ja toteuttamisesta monialaisessa oppimiskokonaisuudessa sekä henkilökohtaisesti että kollegojen kesken. Monipuolinen arviointi vahvistui kollegiaalisen suunnittelun avulla. Lisäksi kollegiaalisen yhteistyön merkitys arvioinnin toteuttamisessa ymmärrettiin arvioinnin laadun kannalta merkitykselliseksi. Suunnittelulla haluttiin varmistaa, että oppilas on mukana koko oppimisprosessissa alusta alkaen, kuten monialaisen oppimisen yksi keskeinen periaate on. Eettinen vastuu näkyi tässä lähestymistavassa siten, että opettaja vastasi arvioinnin avoimuudesta tavoitteiden, käytänteiden ja oppilasvuorovaikutussuhteen näkökulmista.
Ammatillista osaamista kehittävä lähestymistapa korosti opettajien arviointityöskentelyä, jossa toteuttamisen lisäksi arviointia kehitettiin saadun palautteen pohjalta yhdessä kollegojen kanssa. Oppilailta saatu palaute vahvisti sekä arviointivuorovaikutusta että ohjasi opettajan ammatillista kehittymistä reflektiivisellä otteella. Lähestymistapa toi esille käsitykset monipuolisten arviointikäytänteiden harjoittelemisesta oppilaiden kanssa sekä niiden kiinnittämisestä oppimiskokonaisuuden tavoitteisiin. Tällaisen yhdessä työskentelyn katsottiin edistävän opettajan arviointiosaamista. Tutkimus osoitti, että arvioinnin merkitys tulee esille juuri yhteistyössä, jossa arviointia toteutetaan ja kehitetään yhdessä sekä kollegoiden että oppilaiden kanssa.
Oppilailta saatu palaute vahvisti sekä arviointivuorovaikutusta että ohjasi opettajan ammatillista kehittymistä reflektiivisellä otteella.
Ammatillisen hallinnan lähestymistapa kuvaa käsityksiä arviointiosaamisesta, joka on monipuolista ja oppilaiden osallisuutta edistävää. Opettajan tulee hallita erilaisia arviointimenetelmiä ja niiden käytön ohjaaminen oppilaille. Tällöin voidaan vahvistaa myös oppilaiden arviointiosaamista. Lähestymistapa korostaa opettajan taitoa sitoa formatiivinen eli oppimisen aikana tapahtuva arviointi ja summatiivinen eli oppimistapahtuman päätteeksi tehtävä arviointi monialaisen oppimisen yhteydessä sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka antaa tietoa koko lukuvuoden arviointia varten. Joustava, erilaiset oppijat huomioiva arviointi osoittaa opettajien vahvaa ammatillista hallintaa.
Tutkimuksen tulokset muodostavat opettajien ja opettajaksi opiskelevien käyttöön soveltuvan työvälineen, jonka avulla voi tarkastella ja kehittää omaa arviointiosaamistaan. Työväline ohjaa tunnistamaan olemassa olevia vahvuuksia sekä kehittämistä vaativia alueita. Se auttaa pohtimaan seuraavia näkökulmia:
- miten arvioinnin suunnittelu varmistetaan;
- miten ja millaista arviointiyhteistyötä rakennan ja vaalin kollegojen kanssa;
- miten huomioin oppilaiden osallisuuden arvioinnin suunnittelussa ja toteutuksessa;
- miten mahdollistan ja ohjaan monipuolisia arviointikäytänteitä oppilaille;
- miten huomioin arvioinnin koko lukuvuoden näkökulmasta tarkasteltuna;
- miten toteutan arviointia, jossa huomioin erilaiset oppijat.
Työväline soveltuu esimerkiksi luokkatasotiimien yhteiseksi reflektointivälineeksi ja keskustelun herättelijäksi. Työväline tarjoaa konkreettisen mallin äskettäin opettajana aloittaneille oman arviointiosaamisen tueksi ja vahvistamiseksi.
Arvioinnin tavoite on edistää oppimista. Jotta tässä tavoitteessa onnistutaan, arvioinnin on rakennuttava yhteistyössä, yhdessä oppimalla.
Lähteet:
Dann, R. (2014). Assessment as learning: Blurring the boundaries of assessment and learning for theory, policy and practice. Assessment in Education: Principles, Policy & Practice, 21(2), 149–166. https://doi.org/10.1080/0969594X.2014.898128
Hietamäki, U. (2026). Making competence visible: Teachers' conceptions of assessment in multidisciplinary learning through phenomenography. [Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto]. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-1503-3
Looney, A., Cumming, J., van Der Kleij, F., & Harris, K. (2018). Reconceptualising the role of teachers as assessors: Teacher assessment identity. Assessment in Education: Principles, Policy & Practice, 25(5), 442–467. https://doi.org/10.1080/0969594X.2016.1268090
Popham, W. J. (2018). Assessment literacy for educators in a hurry. ASCD.
Vygotsky, L. S. (1978). Interaction between learning and development. Teoksessa M. Cole, V. John-Steiner, S. Scribner & E. Souberman (toim.), Mind in society: The development of higher psychological processes (s. 79–91). Harvard University Press.
