Unelmasta totta tiiviissä tahdissa – matka luokanopettajaksi ja ystäviksi
Opiskelijana Chydiksellä -sarjassa opiskelijat kertovat millaista on opiskelu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Luokanopettajan aikuiskoulutus Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa tarjoaa aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneille mahdollisuuden hankkia luokanopettajan pätevyyden tiiviissä aikataulussa. Jyväskylän yliopiston toteuttama koulutus yhdistää lähi- ja etäopiskelun sekä harjoittelut tehokkaaksi kokonaisuudeksi, joka antaa luokanopettajan pätevyyden keskimäärin parissa vuodessa.
Kokkolalaisille Leena Kärjälle ja Emilia Mäelle koulutus tarjosi mahdollisuuden toteuttaa pitkään mielessä ollut haave opettajan työstä. Opintojen loppusuoralla molemmat ovat samaa mieltä siitä, että matka on ollut vaativa, mutta samalla erittäin palkitseva. Opettajan pätevyyden lisäksi matkasta jää mukaan myös ystävyys.
Pitkään mukana kulkenut haave
Sekä Leenalla että Emilialla on taustalla aiempi korkeakoulututkinto ja työuraa ennen opintojen aloittamista. Ajatus opettajan ammatista on kuitenkin ollut mielessä jo pitkään.
Emilia on valmistunut jo aikaisemmin liikunnanohjaajaksi, mutta haave tehdä opettajan työtä on pysynyt taustalla. Kun perheen myötä elämäntilanne muuttui, vaihtoehdot opiskelulle vähenivät. Hän on voinut jatkaa osa-aikatöitä opintojen ohella.
– Kun sain lapsia, opiskelumahdollisuudet rajautuivat aika paljon. Chydeniuksen koulutus oli tässä elämäntilanteessa täydellinen vaihtoehto. Kokkolassa asuvana ja kahden pienen lapsen äitinä ei olisi ollut realistista lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Leena puolestaan on taustaltaan bioanalyytikko ja tehnyt töitä terveydenhuoltoalan lisäksi koulunkäynninohjaajan sijaisuuksissa. Hän kertoo puntaroineensa jo nuorena vaihtoehtoja opettajan ja sairaalamaailman välillä.
– Päädyin silloin toiselle uralle, mutta opettajuus jäi tavallaan kytemään taustalle. Kokkolan koulutus sopi elämäntilanteeseen, koska se on monimuoto-opiskelua ja nopea, joten oli hyvä hetki hetki toteuttaa tämä haave.
Molemmille oli tärkeää, että koulutus oli mahdollista suorittaa Kokkolassa ja että se tarjosi selkeän polun juuri heidän tavoitteena olleeseen luokanopettajan pätevyyteen.
Tiivis paketti, joka vaatii sitoutumista
Sekä Leena että Emilia pitävät koulutuksen suurimpana vahvuutena sen tehokkuutta. Normaalisti yliopistotutkinto saattaa viedä heidän mukaansa viisi vuotta, tämä koulutus on alle puolet siitä. Toki alla on oltava jo tiettyjä opintoja, jotka saadaan hyväksiluettua tutkintoon. Samalla he korostavat, että kyseessä on aidosti päätoiminen koulutus.
Koulutusohjelmassa lähiopetusta järjestetään keskimäärin noin yksi viikko kuukaudessa Kokkolassa. Muun ajan opiskelijat työskentelevät itsenäisesti, etäluennoilla, ryhmätöiden parissa sekä opetusharjoitteluissa.
Koska molemmilla on kotona pieniä lapsia, arki on vaatinut suunnittelua ja läheisten tukea. Usein tehtävien kimppuun on päässyt käytännössä vasta illalla lasten mentyä nukkumaan.
Leena kertoo, että suurin haaste on ollut kiire, kuormitus ja perhe-elämän yhdistäminen opiskeluun. Mutta sen on kestänyt, kun on tiennyt, että se päättyy aikanaan, kun maaliin saakka pääsee.
– Tämä ei ole sellainen koulutus, jota tehdään vähän työn ohessa. Kyllä tämä vaatii aikaa ja sitoutumista, Emilia lisää.
Vaikka tahti on ollut kova, opinnot on heidän mielestä organisoitu hyvin.Selkeät rakenteet, toimiva ohjaus ja helposti lähestyttävät opettajat ovat auttaneet etenemään vaihe vaiheelta eteenpäin.
Emilian mukaan koulutuksessa korostuu myös käytännönläheisyys. Kaikki ei ole pelkästään teoriaa. Molemmille ovat jääneet mieleen harjoittelun lisäksi monialaiset opinnot, joissa on päässyt esimerkiksi tekemään käsitöitä, kuvataidetta ja musiikkia. Samalla on saanut varmuutta siihen, miten erilaisia oppiaineita opetetaan käytännössä.
Yksi opintojen merkittävimpiä vaiheita olikin opetusharjoittelu. Molemmat nostavat sen yhdeksi opintojen kohokohdista, sillä siinä opittua pääsi soveltamaan käytäntöön. Harjoittelu toi heille myös varmuuden siitä, että ala on oikea.
– On saanut myös sen tunteen siitä, että on ihan oikeassa paikassa ja tähtäämässä ihan oikeaa uraa kohti. Harjoittelun kautta tuli sellainen olo, että on ihana olla täällä. Olen oikeassa paikassa ja nautin tästä, muotoilee Leena.
Opintojen aikana tärkeäksi muodostui myös opiskelijaryhmän yhteisöllisyys. Vaikka suurin osa opiskelijoista tuli eri puolilta Suomea, yhteys säilyi tiiviinä niin lähijaksoilla kuin niiden välilläkin.
– Meillä on ollut vahva vertaistuki koko opintojen ajan. Kun kaikki käyvät läpi samoja asioita ja painivat samojen haasteiden kanssa, ryhmä hitsautuu yhteen, Emilia kertoo.
Vaativa mutta antoisa matka
Valmistumisen kynnyksellä tunnelmat ovat sekä helpottuneet että haikeat. Vaikka opintojen aikana on ollut kiireisiä ja kuormittavia hetkiä, molemmille on jäänyt opinnoista myönteinen kokemus. Lopulta kaikki meni ohi yllättävän nopeasti.
Leena rohkaisee koulutusta harkitsevia tarttumaan mahdollisuuteen.
– Vaikka tie on välillä kivinen ja pitkä, niin siitä kannattaa nauttia, koska se on hujauksessa ohi.
Emilia täydentää ajatusta:
– Kun opintojen alussa näki ensimmäiset kurssit ja tehtävämäärät, ajatteli, että miten tästä selvitään. Mutta kun etenee tehtävä kerrallaan ja deadline kerrallaan, huomaa, että kyllä siitä selviää. Nyt kun viimeinen lähiviikko on takana, olo on jopa haikea. Vaikka välillä oli rankkaa, aika meni lopulta todella nopeasti. Tämä on ollut tosi antoisa matka ja vähän vaikea uskoa, että se on jo lähes ohi.
Koulutus antoi Leenalle ja Emilialle uuden ammatin, mutta myös uusia ystäviä. Vaikka kaksikko asuu samalla paikkakunnalla, he eivät tunteneet toisiaan ennen koulutusta. Tiivis opiskelu, yhteiset projektit ja vertaistuki lähensivät kuitenkin nopeasti ja he myös ystävystyivät. Myös valmistumisen jälkeen eri puolella Suomea tulee olemaan tuttu verkosto, joilta voi kysyä neuvoja tai vaihtaa ajatuksia opettajan työstä. Se on todella arvokasta, he kiteyttävät.