Lassi Lavantin kolumni: Miten voi olla mahdollista, että hyvinvointiyhteiskunnassa niin monet kokevat itsensä ulkopuoliseksi?

Ihmisillä on usein yksi yhteinen tavoite: elää hyvä elämä ja kokea merkityksellisyyden tunnetta. Tätä tavoitetta haastaa vahvasti jatkuvasti muuttuva maailma, jossa joudumme kohtamaan monenlaista painetta.

Paine voi olla itse aiheutettua tai kummuta ympäröivästä yhteiskunnasta, joka pyörii vahvasti suorittamisen ja menestymisen ympärillä.

Esimerkiksi koulutaival nähdään usein jatkuvana tavoitteiden asetteluna. Arvosanat, tutkinnot ja jatkokoulutusmahdollisuudet ohjaavat suorituskeskeiseen ajattelutapaan jo nuoresta pitäen.

Paineita voivat lisätä myös globaalien kriisien aiheuttamat asiat. Mikäli kokee jatkuvasti painivansa arjessaan omien valintojensa kanssa, haastaa se kestävien valintojen tekemistä.

Tutkimuksissa on todettu maahanmuuttajataustaisten vanhempien osallisuuden kokemuksen edistävän myös nuorten osallisuuden kokemusta.

Nämä paineet saattavat helposti aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuksia kokea tyytyväisyyttä omaan elämään. Pystymme kuitenkin yhteiskunnassa vaikuttamaan omalla toiminnallamme hyvän elämän tavoitteluun.

Tämä ajatus pohjautuu kestävän hyvinvoinnin teoriaan. Teorian on kehittänyt Suomen tunnetuimpiin kuuluva sosiologi Erik Allardt (1925–2020). Sitä on jatkokehittänyt muun muassa Tuula Helne yhdessä Kokkolan yliopistokeskuksessakin vaikuttaneen Tuuli Hirvilammen kanssa.

Teorian perusajatus on, että ihmisen hyvinvoinnin kulmakivet rakentuvat vuorovaikutuksessa toistensa ja ekosysteemin kanssa. Tavoiteltava olotila sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta on kaikin puolin hyvinvoiva ja kestävä ihminen.

Yksi teorian kulmakivistä nojaa sosiaalisesti kestävään hyvinvointiin, jossa jokaisen ihmisen perustarve on kuuluminen jotain ryhmää. Kuulumisen tunne voi olla yksilön kokemaa tai sitten osa kollektiivista kokemusta.

Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 -raportin yhtenä johtopäätöksenä on maahanmuuttajataustaisten nuorten korkea syrjäytymisvaara valtaväestöön kuuluviin verrattuna. Myös maahanmuuttajataustaisten perheiden asemoituminen suomalaiseen yhteiskuntaan koettiin haastavaksi.

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut etenkin viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Tämä on moninaistanut entisestään suomalaista yhteiskuntaa. Tämä luonnollisesti lisännyt myös maahanmuuttajataustaisten lapsien ja nuorten määrää kouluissa.

Suomessa tulisikin pyrkiä löytämään entistä paremmat keinot, miten toiseuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia saataisiin vähennettyä.

Tästä kaikesta huolimatta Suomen hallitus on tekemässä yhteiskunnan näkökulmasta haitallisia muutoksia kotoutumislakiin.

Yksi haaste Suomessa on maahanmuuttajataustaisten perheiden ja nuorten kokemus kuulumisen tunteesta. Tässä kohtaa olisi tärkeä kiinnittää huomiota etenkin vanhempiin. Tutkimuksissa on todettu maahanmuuttajataustaisten vanhempien osallisuuden kokemuksen edistävän myös nuorten osallisuuden kokemusta. Toisin sanoen, perheiden lisääntyvä kuulumisen tunne lisää perheiden hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisvaaraa.

Tästä kaikesta huolimatta Suomen hallitus on tekemässä yhteiskunnan näkökulmasta haitallisia muutoksia kotoutumislakiin. Muutoksella on kaksi päätavoitetta.

Ensimmäinen uudistus muutoksessa on kotoututtamisen vastuun siirtäminen kunnille. Samaan aikaan kotouttamiseen annettuja tukia leikataan 58 miljoonaa euroa. Tämän seurauksena kunnat ovat huolissaan siitä, miten he pärjäävät lakiuudistuksen vaatimusten kanssa.

Toinen tavoite on lisätä maahanmuuttajien omaa vastuuta kotoutumisesta.

Ongelmallisia uudistukset ovat etenkin maahanmuuttajataustaisten nuorten näkökulmasta. Heidän kiinnittymisensä suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeutuu entisestään.

Tästä päästäänkin aiemmin esittämääni yksinkertaiseen huomioon. Ottamalla kaikki huomioon voimme tukea toinen toisiamme kohti sosiaalisesti kestävämpää hyvinvointia ja parempaa elämää.

Muutaman kysymyksen esittäminen lopuksi lienee siis paikallaan. Miten voi olla mahdollista, että hyvinvointiyhteiskunnassa niin monet kokevat itsensä ulkopuoliseksi? Miten voisimme omalla toiminnallamme pienentää tätä ulkopuolisuuden tunteen kokemista?

Tästä päästäänkin aiemmin esittämääni yksinkertaiseen huomioon. Ottamalla kaikki huomioon voimme tukea toinen toisiamme kohti sosiaalisesti kestävämpää hyvinvointia ja parempaa elämää.

Ilokseni tervehdin marraskuussa julkaistua kansallista Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on yksinäisyyden vähentäminen. Meidän tulisikin kaikkien tutustua näihin toimenpiteisiin vahvistaaksemme kaikkien kuulumisen ja merkityksellisyyden kokemusta.

Kirjoittaja on yliopistonopettaja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kasvatustieteen yksikössä.