Kun uskallat hypätä, huomaat, että kannattelevia asioita on ympärillä paljon
2007 valmistuin Helsingin yliopistolta kasvatustieteen maisteriksi. Ajattelin silloin, etten opiskele enää koskaan mitään. Muutaman vuoden päästä aloin tehdä tuntiopettajan töitä Jyväskylän yliopistolle ja Kokkolan yliopistokeskukselle, jossa kuulin, että Chydeniuksella kokoontuu tohtorikoulutusryhmä neloskerroksessa perjantai-iltaisin. Ajatus jäi kutkuttelemaan, kunnes eräänä perjantaina päädyin itse paikan päälle. Ihmettelin vaikuttuneena osaavia ja taitavia ihmisiä ympärilläni, ja jälkeen pyörät lähtivät pyörimään, ja minustakin tuli tohtoriopiskelija.
Väitöskirjani aihe alkoi hahmottua luettuani innostavan artikkelin elinikäisen oppimisen arvioinnista. Tarkastelen väitöksessäni yliopisto-opiskelijoiden oppimisen arviointia ja yliopisto-opetusta opetuksellisista ja poliittisista näkökulmista käsin. Oppimisen ja pedagogiikan kysymykset ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, sillä opetuksen kautta suuntaamme tietoa eri ryhmille ja oppiminen teemana esiintyy jokaisella tieteenalalla. Tulevaisuudessa tarvitaan varmasti lisää kriittisiä tutkimusaiheita, kuten opetus, oppiminen, muuttuvat toimintaympäristöt, tekoälyä ja erityisesti monitieteiset näkökulmat.
Itsevarmuus koetuksella, mutta tuki vei maaliin
Tohtorivaiheessa itseäni mietitytti eniten oma osaamiseni. Huomasin kärsiväni vahvasta huijarisyndroomasta, jolloin oli vaikeaa uskoa, että kykenen tähän. Ohjaajani tuki minua todella paljon, kun ilmoitin, että “nyt tämä valmistuu tai ei valmistu ollenkaan”.Puoli vuotta menimme kaasupohjassa ja lopulta käsissäni oli väitöskirjani. Omassa opiskeluryhmässäni oli paljon eri lähtökohdista tulevia henkilöitä. Yksi heistä sai väitöskirjansa valmiiksi eläkeikäisenä, eli ikäkään ei ole este, jos innostusta löytyy!
Tohtoriopinnot avaavat ovia
Tohtoriopinnot ovat antaneet paljon. Välineellisesti olen saanut tohtorintutkinnon, mutta syvällisemmin mietittynä olen saanut paljon enemmän: ystäviä, verkostoja ja mahdollisuuksia, ja omat estävät ajatukset ovat väistyneet. Tämän lisäksi olen saanut hyödynnettyä opinnoissa saatua osaamista päivittäin työelämässä, sillä opetus ja tutkimus kulkevat käsi kädessä.
Ammatillisesti ajateltuna tohtoriopinnot ovat avanneet kaikki ovet. Olen joutunut kieltäytymään monista mielenkiintoisista mahdollisuuksista, sillä aika ei riitä kaikkeen. Saan paljon puhujapyyntöjä niin konferensseihin kuin työpajojen pitämiseen, ja lisäksi olen mukana eri tieteellisissä toimikunnissa. Päätyöni on kuitenkin tällä hetkellä opetuksessa.
Kova työ palkitaan!
Tohtoriopinnot vaativat itsekuria, aivan järkyttävän hyviä istumalihaksia ja itseluottamusta, jota koetelleen joka ikinen päivä, kun istut koneelle ja aloitat työn. Viikonloppureissuille ei niin vain lähdetä, vaan tarvitaan hyvää kalenterinhallintaa ja suunnitelmallisuutta. On osattava kysyä palautetta, mutta myös päästä siitä palautteesta yli ja eteenpäin. Tietty nöyryys on hyvä siis olla mukana.
Jos olet valmis tekemään kovasti töitä, olet oikeassa paikassa. Opinnot ovat tavallaan hyppy tuntemattomaan. Kun uskallat hypätä, huomaat, että kannattelevia asioita on ympärillä paljon.
