Kemian opinnot veivät unelmatyöhön

Kokkolalainen Hannele Syri-Nieminen opiskeli kemian maisteriohjelmassa. Ohjelman suoritettuaan hän sai Oulun yliopiston myöntämän Master of Science -tutkinnon ja pätevyyden kemian ja matematiikan opettajan työhön. Opiskelijana Chydiksellä -sarjassa opiskelijat kertovat millaista on opiskelu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Julkaistu
24.11.2025

Olen Hannele Syri-Nieminen, matemaattisten aineiden lehtori Piispanmäen koululla Kokkolassa. Valmistuin tammikuussa kemistiksi (FM) ja sain pätevyyden kemian ja matematiikan opettajan työhön. Olen myös ammatillinen opettaja elintarvikealalla ja kemiassa.

Kemian opinnoista opettajan pätevyys

Opintopolkuni on rakentunut uteliaisuuden ja innostuksen kautta. Olen suorittanut aiemmin kolme tutkintoa: elintarviketyöntekijän opinnoista elintarvikelaborantiksi, sieltä biotekniikan insinööriksi. Myöhemmin suoritin kasvatustieteen perusopinnot ja opettajan pedagogiset opinnot.

Vuonna 2012 sanoin päättäväisesti ”ei ikinä” maisteriopinnoille, mutta ajatukset muuttuivat. Kun aloin tehdä sijaisuuksia yläkouluissa, ymmärsin, että kiinnostukseni opettajan työhön oli edelleen oikea. Yhteistyössä ohjaajien kanssa löysimme ratkaisun: kemian opinnot antaisivat pätevyyden. Hain yliopistoon, pääsin sisään ja aloitin kemistin opinnot syksyllä 2020. Jokainen askel on tuntunut luontevalta jatkolta edelliselle.

Työn ohessa omassa kotikaupungissa

Parasta aikuisopiskelussa oli mahdollisuus opiskella työn ohessa omassa kotikaupungissa. Opinnot veivät paljon aikaa – arkena noin viisi tuntia päivässä ja viikonloppuisin enemmän. Perheen tuki oli korvaamaton, samoin ystävien ja työkavereiden kannustus. Opinnot eivät aina sujuneet helposti, ja välillä teki mieli luovuttaa. Yhteydenotot ohjaajiin auttoivat palauttamaan motivaation. Viiden vuoden aikana tuli vuodatettua muutama kyynel, mutta jokainen haaste opetti sitkeyttä.

Minulle sopi parhaiten joustava opiskelutapa: luentotallenteet ja itsenäinen työskentely kotona. Harjoitustehtävät olivat hyödyllisiä, ja erityisesti matematiikassa oikeiden vastausten saatavuus oli tärkeää oppimisen kannalta.

Opettajan työhön ajankohtaisuutta ja käytännön esimerkkejä

Opintoni ovat tuoneet opetukseeni ajankohtaisuutta ja käytännön esimerkkejä, erityisesti akkuteollisuuteen liittyvien kurssien ja gradun kautta. Metallikemian tunneilla voin tarjota oppilaille konkreettisia esimerkkejä Kokkolan suurteollisuusalueelta. Opiskelu on antanut tutkinnon lisäksi uusia näkökulmia ja varmuutta yhdistää teoria käytäntöön.

Kun lähdin opiskelemaan, tavoitteeni oli selkeä: vakituinen virka. Haave toteutui – minulla on nyt oma virka. Suosittelen opiskelua lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa uuden oppiminen. Opinnot avaavat ovia ja auttavat löytämään omat vahvuudet. Minut ne ovat vieneet työhön, jota rakastan.