Heini Pensarin kolumni: Puuttumattomuus on inhimillistä – mutta hyvin vaarallista ja pohjimmiltaan itsekästä

Kun Titanic, aikansa teknologinen ihme, upposi, satojen hukkumiseen ei johtanut vain pelastusveneiden puute. Laivalla oli mahdollisuus vastaanottaa varoituksia, mutta ne sivuutettiin, koska hienojen matkustajien puheluita ei haluttu häiritä, eikä apua saatu ajoissa. Alussa onnettomuudesta vaiettiin, jotta matkustajat pysyisivät rauhallisina. Vaikeneminen johti suurempaan tuhoon kuin olisi tarvinnut.

Työyhteisövalmentajana työskentelen päivittäin organisaatioiden johtajien kanssa, ja koulutuksieni toistuva teema on puuttuminen – alisuoriutumiseen, epäasialliseen työkäyttäytymiseen, huonovointisuuteen ja virheisiin puuttuminen. Miksi se on niin vaikeaa?

Ymmärrämme kaikki, mitä puuttuminen on, mutta harva siihen uskaltaa täysin tarttua. Miksi? Pelkäämme, että joku pahoittaa mielensä ja jäämme itse epäsuosioon. Ihmisellä on psykologinen tarve tulla ryhmänsä hyväksymäksi ja tämä tarve on niin voimakas, että se vääristää ajatteluamme. Aivomme on ohjelmoitu niin, että kiperässä tilanteesta selviytymisessä valitsemme helpoimman tien.

Tällainen kognitiivinen vinouma eli ajatuksen vääristymä saa uskottelemaan itsellemme, että esimerkiksi kunnioitamme toista vaikenemalla – vaikka oikeasti pitäisi puuttua.

Ihmisyyteen on myös koodattu luontainen sosiaalinen konformismi eli halu omaksua sosiaalinen normi, jonka mukaan useimmat ihmiset ryhmässä ajattelevat tai käyttäytyvät.

Oletko koskaan jättänyt mölyt mahaasi, koska toiset olivat eri mieltä kanssasi? Saatat olla sosiaalisen konformismin uhri. On helpompi uskoa, että muut ovat oikeassa, koska emme jaksa asettua poikkiteloin. Halu välttää tilanteita, jotka voisivat tehdä arjesta epämukavaa tai vaarantaa ihmissuhteemme, vie voiton. Pohjimmiltaan puuttumattomuus on itsekästä.

Syy puuttumattomuuteen piilee myös sen epäitsekkäämmässä muodossa – ihmisen luontaisessa haluttomuudessa epäillä toisten vilpittömyyttä. Haluamme uskoa, että ihmiset ovat rehellisiä ja hyväntahtoisia.

Useimmissa tilanteissa tämä luottamus tekee elämästä sujuvampaa, mutta ongelmatilanteissa se voi estää meitä kohtaamasta todellisuutta. Kun hyvän tahdon käsitys särkyy, syntyy kognitiivinen dissonanssi eli epämukava ristiriita uskomustemme ja todellisuuden välillä. Sormien läpi katsominen lieventää tätä dissonanssia tehokkaasti.

Jos johtaja ei puutu ongelmiin, hän ei ainoastaan johda huonosti, mutta hän myös rikkoo lakia.

Työpaikoilla vaikenemisen hinta on korkea: Huonot käytännöt periytyvät uusille työntekijöille, ongelmat jäävät elämään ja työn laatu kärsii. Lisäksi huonosti voiva työyhteisö menettää parhaat työntekijänsä – puuttumattomuuden kulttuuria pakenevat juuri ne hyvät työntekijät, joilla on kysyntää muualla. Jäljelle jäävät jääräpäät ja ne, jotka mukautuvat vaikenemiseen.

Yhteiskunnallisesti puuttumattomuus rapauttaa luottamusta ja oikeudenmukaisuutta. Kun vastuuttomuus jää vaille seuraamuksia, ruokimmekin hyväksyntää huonolle käytökselle. Puuttumisen kulttuuri on kuolemassa, ja sen myötä yhteiskunnassa valtaa saavat ne, jotka eivät ota vastuuta.

Puuttumisen ei pitäisi olla henkilökohtainen valinta. Työpaikalla se riistää mahdollisuuden parantaa itseämme ja muita.

Jos johtaja ei puutu ongelmiin, hän ei ainoastaan johda huonosti, mutta hän myös rikkoo lakia. Suomen työlainsäädäntö on yksiselitteinen työnantajan velvollisuudesta turvata työntekijöiden psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ja jonkin näiden ollessa uhattuna on toimittava. Kun työnantajalle tulee tieto epäkohdasta, laki velvoittaa puuttumaan.

Puuttumisen ei pitäisi olla luonnotonta. Ihmisillä on nimittäin luontainen halu korjata virheitään. Ilman tietoa, heillä ei ole tähän mahdollisuutta.

Eräässä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin pelaamaan koukuttavaa muistipeliä ja kerättiin tietoa siitä, millainen palaute pelisuorituksesta sai pelaajan pelaamaan peliä yhä uudelleen. Vaikka myönteinen palaute sai pelaajan palaamaan pelin ääreen uskollisesti pitkällä tähtäimellä, kielteinen palaute saikin heidät yrittämään parantaa pelisuoritusta välittömästi. Tulos kertoo siitä, että meillä on sisäsyntyinen tarve pyrkiä tekemään oikein ja hyvin. Puuttuminen ei siis ole rangaistus vaan uusi mahdollisuus.

Olisiko aika lopettaa väisteleminen? Puuttuminen ei tarkoita riitaa vaan huolenpitoa. Jokainen voi ottaa ensimmäisen askeleen, ja pienikin ele voi riittää: kysymys, huomautus tai pelkkä katse. Jos näet jonkun alisuoriutuvan, älä ohita tai odota, että pomo pistää sille pisteen. Puuttuminen on ennen kaikkea välittämistä.

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston yliopistonlehtori ja vastaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kauppatieteiden maisteriohjelman toteuttamisesta ja kehittämisestä.