Juhani Aaltola 1942-2026
Yhteiskuntatieteiden tohtori Juhani Aaltola kuoli 83-vuotiaana tammikuussa 2026 Keuruulla. Hän oli syntynyt 5.2.1942 Kihniössä.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Juhani Aaltola oli Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ensimmäinen professori. Aaltola toimi Jyväskylän yliopiston Chydenius-instituutin (nykyään Kokkolan yliopistokeskus Chydenius) kasvatustieteiden professorina vuosina 1997–2005. Aaltolan johdolla poikkeuskoulutuksena alkanut opettajankoulutus vakinaistettiin Kokkolassa.
Professori Aaltola aloitti työuransa instituutin opettajankoulutuksessa vuonna 1990 apulaisprofessorin tehtävissä. Vuodesta 1997 lähtien hän on toimi kasvatustieteen professorina erityisalanaan opettajankoulutuksen arvokysymykset. Juhani Aaltola siirtyi eläkkeelle 1.9.2005.
Yliopistokeskuksen opettajankoulutus kehittyi professori Juhani Aaltolan johdolla valtakunnallisesti tunnetuksi aikuiskoulutukseksi. Aaltola käynnisti myös alueellisen kasvatusalan jatkokoulutuksen.
Professori Aaltola korosti opettajan roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sivistyksen rakentajana sekä opettajan merkitystä kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman rakentajana.
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Jyväskylän yliopisto ottavat osaa omaisten suruun.