Ulla Lassin kolumni: Korkeakoulutuksemme hurja vai kurja tulevaisuus?

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ovat puhuttaneet paljon viime kuukausina. Vuonna 2024 ammatilliseen koulutukseen rahoitusta myönnettiin 2,14 miljardia euroa 135:lle koulutuksen järjestäjälle. Tästä summasta on sittemmin leikattu noin 150 miljoonaa euroa, ja sopeuttamistoimet on kohdistettu erityisesti aikuisopiskelijoihin ja niihin opiskelijoihin, joilla on jo aiempi tutkinto.

Leikkaukset näkyvät vääjäämättä myös korkeakoulutuksessa, vaikka kansallisena tavoitteena on kouluttaa vähintään puolet ikäluokasta korkeakoulututkintoon. Tätä tavoitetta voi olla entistä vaikeampi saavuttaa, koska ammatillinen koulutus on osaltaan toiminut väylänä korkeakouluopintoihin.

Myös ikäluokat pienenevät, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana syntyneiden lasten määrä on pudonnut 57 000:sta 43 000:een. Lapsia syntyy vähemmän kuin 14 yliopistossa ja 24 ammattikorkeakoulussa on aloituspaikkoja (51 000). Korkeakoulutettujen työttömyys on myös ennätyksellisen korkea. Korkeakoulutus on siis suurten haasteiden edessä.

Lapsia syntyy vähemmän kuin 14 yliopistossa ja 24 ammattikorkeakoulussa on aloituspaikkoja (51 000). 

Opetus- ja kulttuuriministeriö uudistaa parhaillaan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota, mikä on tervetullut avaus. Keskeistä ovat konkreettiset toimenpiteet ja niiden toteuttaminen. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut selkeyttävät roolejaan ja tiivistävät yhteistyötään. Ammattikorkeakoulujen omistuksia onkin jo siirretty yliopistoille eri puolilla Suomea, kuten Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa.

Tämä voidaan nähdä luontevana kehityssuuntana korkea-asteen koulutusväylien sisällöllisen ja laadullisen kehittämisen, vaikuttavuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamisen näkökulmasta. Samalla pystytään paremmin vastaamaan työelämän osaajapulaan sekä välttämään päällekkäistä koulutusta, vaikka taustalla on toki ollut myös tarve säästää hallinnollisissa kustannuksissa.

Hyviä esimerkkejä löytyy jo mm. koulutuksen yhteisistä tilaratkaisuista tai vaikkapa tekniikan alan yhteistyöopinnoista, joita Vaasan ammattikorkeakoulun, Vaasan yliopiston ja Oulun yliopiston välillä toteutetaan. Lisäksi tulee huolehtia lukuvuosimaksujen täyskatteellisuudesta EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille, vaikkakin se saattaa vähentää kansainvälistä kiinnostusta Suomea kohtaan.

Tutkimuksella on perustavanlaatuinen merkitys, sillä ilman uusia, radikaalejakaan ideoita ei ole kehitettävää eikä innovoitavaa.

Visiossa tarkastellaan myös tutkimusta. Korkeatasoisimman tieteellisen eli uutta tietoa tuottavan tutkimuksen rahoitus on Suomelle välttämätön strateginen valinta, sillä globaalissa osaamis- ja innovaatiokilpailussa riman tulee olla korkealla. Toisin kuin urheilukilpailuissa, nyt ei ole maakunnallisia tai kansallisia sarjoja. Emme pärjää määrällä vaan laadulla.

Kilpaillun tutkimusrahoituksen vahvistaminen on luontainen tie vahvistaa tutkimusosaamisen laatua ja innovaatiokyvykkyyttä. Tutkimuksella on perustavanlaatuinen merkitys, sillä ilman uusia, radikaalejakaan ideoita ei ole kehitettävää eikä innovoitavaa. Esimerkiksi useat toteutuneet tai valmisteilla olevat alueelliset investoinnit perustuvat pitkäjänteiseen tutkimustyöhön.

Myös tutkimusympäristöt kaipaavat uudistamista, mikä edellyttää pitkäjänteistä sitoutumista. Vaarana on, että infrastruktuurista tulee sirpaleinen, kun infrarahoitusta kohdennetaan eri puolille ilman kriittistä tutkimusmassaa.

Vastaavasti keskittäminen pääkaupunkiseudulle ei ole ratkaisu, ainakaan aloilla, joissa työpaikat sijaitsevat maakunnissa. Tärkeää on sitouttaa osaajat sinne, missä on työpaikkoja. Tämä edellyttää nyt uusia rohkeita alueellisia ratkaisuja, jotta tutkimukseen ja tutkimusympäristöön satsatuille euroille saadaan entistä enemmän aitoa vipuvaikutusta.

On siis selvää, että lähivuosina korkeakoulutukseen satsataan pienemmillä resursseilla entistä suurempia odotuksia sekä laadun että vaikuttavuuden osalta. Tällöin on tärkeää panostaa siihen, mikä on olennaisinta.

Uutta osaamista eivät tee seinät eivätkä laitteet, eikä yksistään edes tekoäly. Tarvitaan osaavat ihmiset ja hyvä tutkimusverkosto, ja sen tuottamat uudenlaiset ideat ja ratkaisut elinkeinoelämän uudistamiseksi ja uusien innovaatioiden tuotteistamiseksi.

On siis selvää, että lähivuosina korkeakoulutukseen satsataan pienemmillä resursseilla entistä suurempia odotuksia sekä laadun että vaikuttavuuden osalta. Tällöin on tärkeää panostaa siihen, mikä on olennaisinta.

Ammattikorkeakouluissa se tarkoittaa laadukasta, työelämälähtöistä alemman korkeakouluasteen koulutusta. Yliopistoissa taas korkeatasoista tohtori- ja maisterikoulutusta yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.

Tutkimuksessa Suomen taloutta tulee uudistaa määrätietoisesti kansallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopolitiikan kautta kasvattamalla niin julkista kuin yksityistä tutkimusrahoitusta.

Kirjoittaja on Oulun yliopiston kemian professori Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.