Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus.
Sivustohaku
711 tulosta
Yliopistokeskuksen palvelut ja yhteistyökumppanit
Yliopistokeskuksen toiminnallisia yksikköjä ovat informaatioteknologia, kauppatieteet, kasvatustieteet, sosiaalitieteet ja soveltava kemia. Lisäksi yliopistokeskuksessa toimii Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto.
Yliopistokeskuksen tutkimustoiminta tarttuu globaaleihin ongelmiin alueen lähtökohdista. Tutkimuksemme edistää elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä sekä kansalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja opiskelumahdollisuuksia.
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa kehität osaamistasi joustavasti ja vaikka työn ohessa. Aikuiskoulutukseen erikoistuneessa yliopistokeskuksessa tarjotaan kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoihin johtavaa koulutusta.
Uutinen
27.3.2024
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa syksyllä 2024 alkavat tutkinto-ohjelmat kiinnostivat juuri päättyneessä kevään korkeakoulujen yhteishaussa.
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.
Opiskelijatarina
12.3.2024
Opiskelijana Chydiksellä -sarjassa opiskelijat kertovat millaista on opiskelu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Opiskelijatarina
12.3.2024
Opiskelijana Chydiksellä -sarjassa opiskelijat kertovat millaista on opiskelu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Opiskelijatarina
7.3.2024
Opiskelijana Chydiksellä -sarjassa opiskelijat kertovat millaista on opiskelu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Uutinen
4.3.2024
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala on päättänyt rahoituksesta aloituspaikkojen lisäämiseksi 15 ammattikorkeakoulussa ja seitsemässä yliopistossa.
Uutinen
4.3.2024
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius sai 1,6 miljoonan euron rahoituksen, jolla lisätään 90 aloituspaikkaa varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen.