03.12.2018

Chydeniuksen avoimuusperiaatteen vuosipäivä: Faktabaari palkittiin Chydenius-mitalilla

Kokkolalaisen valtiopäivämiehen Anders Chydeniuksen aikaansaaman painovapausasetuksen (2.12.1766) vuosipäivää vietettiin sunnuntaina. Sen kunniaksi Anders Chydenius -säätiö ja Chydenius-instituutin kannatusyhdistys myönsi Faktabaarille Chydeniuksen avoimuusmitalin tunnustuksena kansainvälisesti merkittävästä toiminnasta Chydeniuksen avoimuusperiaatteiden hyväksi. Mitali luovutettiin perjantaina Anders Chydenius-säätiön ja Helsingin Sanomain Säätiön järjestämässä Tietämisen vapauden päivän seminaarissa Helsingissä.

Anders Chydenius -säätiön hallituksen puheenjohtaja Erkki Liikanen ja varapuheenjohtaja Björn Vikström toteavat perusteluina, että Avoin Yhteiskunta ry:n ylläpitämä Faktabaari on estänyt perättömän tiedon käyttöä vaikuttamistoiminnassa ja tukenut avointa yhteiskuntaa ja faktapohjaista julkista keskustelua Suomessa ja Euroopassa. Näitä tavoitteita se on edistänyt viimeisen viiden vuoden aikana järjestettyjen vaalien yhteydessä toteutetun faktantarkistuspalvelun avulla sekä faktantarkastustoimijoiden eurooppalaisen yhteistyön edistämisen kautta.

“Olemme otettuja tunnustuksesta faktantarkastustyötämme ja väärällä tiedolla vaikuttamisen torjumistoimia kohtaan tulevan vaalisuman alla”, Faktabaarin isäntänä toimiva Mikko Salo kiittää. “Pidämme erityisen hienona, että palkinnon perusteluna oli työmme kansainvälinen ulottuvuus."

Asiamies Juha Mustosen mukaan Chydeniuksen avoimuusmitalin myöntäminen tekee valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnetuksi sekä Chydeniuksen elämäntyötä että hänen kotikaupunkiaan Kokkolaa. "Esimerkiksi Faktabaari aikoo mainostaa Chydenius-mitaliaan alkavassa Slush-tapahtumassa. Aiemmin mitaleja on myönnetty myös ulkomaisille toimijoille, mikä on lisännyt kokkolalaisen avoimuusvaikuttajan kansainvälistä tunnettavuutta. Chydenius on osa alueemme brändiä", Mustonen toteaa.

Aikaisemmat mitalit on myönnetty mm. Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjälle Linus Torvaldsille, Etyjin mediavaltuutettu Miklos Harasztille, sekä Unescon pääjohtaja Irina Bokovalle. Mitalien myöntämisestä ovat päättäneet Anders Chydenius -säätiö ja Chydenius-instituutin kannatusyhdistys.