Koulutuksen laatu ja osuvuus Keski-Pohjanmaalla (KOLO-KP)

Hankkeessa selvitetään, mistä tutkinto-opiskelijat tulevat Keski-Pohjanmaalle ammatti-, ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintoa suorittamaan ja minne he alueellisesti ja ammatillisesti sijoittuvat tutkinnon suoritettuaan. Keski-Pohjanmaan tilanteen arvioimiseksi kerätään vertailutietoa myös Suomen muista maakunnista. Kerättyjen tietojen pohjalta esitetään arvioita oppilaitosten onnistumisesta tehtävässään ja annetaan kehittämissuosituksia niille.

Tarve

Hanketta tarvitaan osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseksi Keski-Pohjanmaalla ja myös koko Suomessa. On tärkeää, että elinkeinoelämällä on joka puolella Suomea käytettävissään riittävästi osaavaa työvoimaa. Kattavaa, kaikkia koulutusasteita samassa tulkintakehikossa tarkastelevaa tutkimusta Keski-Pohjanmaalla tutkinnon suorittaneiden alueellisesta ja ammatillisesta sijoittumisesta ei ole toistaiseksi tehty, joten tiedon lisääminen tässä asiassa on tarpeellista.

Toimenpiteet

Selvitys toteutetaan analysoimalla opetushallituksen Vipunen-tietopalvelun aineistoja. Vipusesta on saatavissa kattavat perustiedot hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tilastoselvityksen tuloksia analysoidaan ja tulkintoja tarkennetaan hankkeen ohjausryhmän kokouksissa.

Julkaisusuunnitelma

Hankkeessa tehtävä toiminta ja tulokset raportoidaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kustantamana julkaisuna, joka tulee olemaan vapaasti saatavilla Jyväskylän yliopiston julkaisuarkiston verkkopalvelun kautta.

Hankkeen perustiedot

Toteutusaika

  • 1.2.–31.12.2024

Toteutus ja tiedotus

Ohjausryhmä

  • Jari Isohanni, Centria-ammattikorkeakoulu Oy, puheenjohtaja
  • Harri Lundell, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedu, varapuheenjohtaja
  • Marko Aittola, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, jäsen
  • Antti Parkas, Keski-Pohjanmaan liitto, päärahoittajan edustaja (ei jäsen)

Rahoitus

  • Yhteensä 42 904 €, josta Keski-Pohjanmaan liiton AKKE-rahoitus 34 323 € ja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen omarahoitus 8 581 €
Koulutuksen laatu ja osuvuus Keski-Pohjanmaalla (KOLO-KP)