Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Tarvitsemme tukeasi

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius yhdistää Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen asiantuntijuuden Keski-Pohjanmaalla. Opintomme tavoittavat vuosittain yli 4000 akateemista aikuisopiskelijaa. Tutkimusryhmämme tekevät tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja julkisen sektorin kanssa.

Yliopistojen kiristyvässä taloudessa varainhankintakampanja on tärkeä meille. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Tukemalla oman alueesi yliopistotoimintaa teet monesta unelmasta totta ja autat koko aluettamme kehittymään. Kiitos lahjoituksestasi!


Johtaja Tanja Risikko

Tule mukaan tukijaksi

Nyt käynnissä oleva varainhankintakampanja on yliopistojen kiristyvässä taloudessa erityisen tärkeä pääkaupunkiseudun ulkopuolisille yksiköille. Tukemalla oman alueesi yliopistotoimintaa autat koko aluettamme kehittymään.

Osallistu kampanjaan ja haasta mukaan myös lähipiirisi, pienistä puroista kasvaa iso virta.

Kiitämme lahjoittajia:

• Lahjoittajien nimet ja summat näkyvillä (heidän niin halutessaan) sekä heidän
haastamansa tahot Sanomalehti Keskipohjanmaassa haastepalstalla sekä yliopisto-
keskuksen tiedottamisessa
• Kaikille lahjoittajille kutsu lukukauden avajaisiin ja cocktailtilaisuuteen
• 5000 € lahjoittaneille yrityksille tila banderollille avajaisiin
• 5000 € lahjoittaneiden yritysten ja 1000 €  lahjoittaneiden yksityishenkilöiden
nimi yhteiseen kunnialaattaan
• Oma Kunnialaatta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Ulappa-saliin 5 000 € lahjoittaneille yksityishenkilöille
• Oma Kunnialaatta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Ulappa-saliin 20 000 €
lahjoittaneille yrityksille
• Julkistamistilaisuus ja mediatiedote sekä uutisointi vähintään 10 000 € lahjoituksista

Mikä on meille arvokasta?

  • OPPIMINEN JA KOULUTUS
  • OSALLISUUS JA HYVINVOINTIPALVELUT
  • TEOLLISUUDEN JA ELINKEINOELÄMÄN UUDISTUVAT RATKAISUT

Lahjoitusvaroilla kasvatetaan alueen osaamista yliopistokeskuksen koulutus- ja tutkimusaloilla:
kasvatustieteissä, yhteiskuntatieteissä, tietotekniikassa, kemiassa, kauppatieteissä ja terveystieteissä

Lahjoitusvaroin on pystytty kouluttamaan alueelle osaavaa työvoimaa maisteri- ja tohtoriopintojen
kautta sekä tuomaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulokset suoraan yritysten hyödynnettäviksi.
Lahjoitusvaroja käytetään ensisijaisesti uusien professuurikausien ja uusien koulutusohjelmien
käynnistämiseen.