Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

WELMED

tekijä: Frank Borg Viimeisin muutos maanantai 24. huhtikuuta 2017, 14.40

 

WELMED konsepti on Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja yrityskumppaneiden kehittämä fyysisen toimintakyvyn mittauslaboratorio ja toimintamalli terveyden edistämiseen. WELMED tarjoaa työkaluja ja toimintamalleja fyysisen toimintakyvyn arviointiin ja seurantaan. WELMED edustaa uutta kumppanuusajattelua tutkimuksen ja yritystoiminnan välillä palvelujen kehittämisessä.

  1. WELMED mittauslaboratorio
  2. WELMED ohjelmisto
  3. WELMED koulutus
  4. WELMED interventiot + tilaustutkimukset

Lisätietoja: Magnus Björkgren, yksikön johtaja

 

1. WELMED mittauslaboratorio

Tilatarve: 30-80 neliötä. Tilan suunnittelussa on hyvä muistaa, että WELMED arviointi tulisi olla mukava kokemus asiakkaille ja siihen vaikuttaa myös tilaratkaisut.

Mittausteknologia

Kokkolan yliopistokeskuksen Chydeniuksen terveystieteiden yksikkö määrittelee WELMED laboratoriossa käytettäviä mittauslaitteita. Tällä hetkellä hyödynnetään pääosin HUR Oy:n kehittämiä laitteita. Uutta mittausteknologiaa arvioidaan jatkuvasti WELMEDin käyttöön ja uusia kumppaneita tuodaan mukaan yhteistyöhön.  

Testit

Esimerkkejä mittauksista (Youtube)

2. WELMED ohjelmisto

WELMED ohjelmiston tarjoaa RAIsoft Ltd. ja se on saatavissa erillisenä ohjelmistona tai lisämoduulina RAIsoft-tietojärjestelmään. WELMED ohjelmistosta saadaan asiakkaan profiiliraportti viitearvoineen. Seurantaraportin avulla voidaan arvioida kuntoutuksen/harjoittelun vaikuttavuutta fyysisen toimintakyvyn näkökulmasta. Viitearvot perustuvat Kokkolan yliopstokeskuksen terveystieteiden yksikön tekemiin tutkimuksiin ja osittain kansainvälisiin tutkimuksiin. Profiiliraportti on luonteeltaan "katsastustyyppinen", jossa lähtökohtana on arvioida testattavan tulos suhteessa tämän ikäiseen normaalitasoon. Laskelmissa huomioidaan henkilön ikä, sukupuoli ja paino. Profiili- ja seurantaraporttien keskeisenä tarkoitutuksena on motivoida henkilöä ylläpitämään tai parantamaan fyysistä kuntoa ja toimintakykyä.

Ohjelmistossa löytyy erilaisia mittausprotokolleja, jotka ovat sovellettu eri tyyppisille asiakkaille.

Ennaltaehkäisy:

  • Welmed School - koululaisten kuntokartoitus
  • Welmed Work - työikäisten kuntokartoitus
  • Welmed Profy - 65+ -vuotiaiden kuntokartoitus
  • Welmed Faller - kotihoidon kaatujat

Kliiniset kartoitukset:

  • Welmed PAC - akuuttijälkeinen kuntoutus
  • Welmed LoPo - lonkka- ja polviproteesipotilaat
  • ym.

Ikäihmisten palveluissa WELMED soveltuu erinomaisesti täydentävänä mittausjärjetelmänä RAI-tietojärjestelmään. Esimerksi ikäihminen, joka suoriutuu itsenäisesti päivittäisissä toiminnoissa saattaa kuitenkin olla lihasvoiman suhteen huonossa kunnossa, jos voima ja kunto ei mitata se jää usein huomioimatta. Kun WELMED ja RAI yhdistetään saadaan hyvin kattava kuva ikäihmisen toimintakyvystä ja terveydentilasta kts. kuva

WELMED profiiliraportti

Allaolevassa kuvassa nähdään osa profiiliraportista eli kahdesta lihasvoiman testistä, jossa puristusvoima jää alle normaalitason ja polven ojennusvoima saavuttaa tavoitearvon.

WELMED seurantaraportti

Tässä kuvassa nähdään osa seurantaraportista, kahden arvioinnin tuloksista, jossa molemmissa on tapahtunut parannusta. Oikean polven ojennustestissä ensimmäinen testi (ennen harjoittelujaksoa) ylitti raja-arvon, mutta henkilö on pystynyt vielä parantamaan tulosta. Vasemman polven ojennustestissä henkilö on post-testissä (harjoitusjakson jälkeen) saavuttanut tavoitetason.

 

3. WELMED koulutus

WELMED koulutusta tarjoaa Kokkolan yliopistokeskus Chydenius terveystieteiden yksikkö. Koulutus järjestetään tilauskoulutuksena. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti fysioterapeuteille ja WELMED konseptin käyttäjille. Koulutus on myös hyvä tapa tutustua WELMED konseptiin. Kolmepäiväinen koulutus sisältää WELMED mittaukset, protokollat, tulosten tulkinnat ja harjoitus-/kuntoutusohjelman tekeminen + loppukoe. Koulutuksessa opitaan käyttämään WELMED laboratorion mittausteknologiaa ja hyödyntää sitä päivittäisessä hoitotyössä.

  • Fysioterapeuteille
  • 3-päivän koulutus
  • Mittausten tekeminen ja hyödyntäminen
  • Loppukoe (kirjallinen + käytännön)
  • Todistus

Pääkouluttajamme fysioterapeutti Gerd Laxåback:lla on kokemusta yli tuhannen WELMED arvioinnin tekemisestä.

4. WELMED interventiot + tilaustutkimukset

Keskeinen osa WELMED konseptin hyödyntämisessä on interventioiden kehittäminen fyysisen toimintakyvyn parantamisessa ja ylläpitämisessä. Mittaamien ei sinänsä muuta mitään, vaan se mitä tapahtuu mittauspisteiden välissä henkilökohtaisten harjoitus- tai kuntoutusohjelmien muodossa on keskeistä.

Tyypillinen WELMED asetelma:

  1. alkumittaus
  2. interventio (harjoitus-/kuntoutusjakso)
  3. loppumittaus

Osana WELMED palveluja tarjoamme yliopistokeskuksen puolelta konsultointi- ja tilaustutkimuspalveluja interventioiden ja toimintamallien kehittämisessä. Analysoimme tuloksia ja tarjoamme palautetta toiminnan laadun ja vaikuttavuuden osalta.

Case Faller (kaatuja)

Jaa |