Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

AKTIVOI

tekijä: Frank Borg Viimeisin muutos maanantai 25. tammikuuta 2016, 11.44

Toteutusaika on 1.1.2015–31.12.2017

Nykyisessä SOTE -järjestelmässä painopisteen muuttaminen korjaavasta enemmän ennaltaehkäisevään suuntaan tunnistetaan, mutta työvälinet ja toimintamallit ovat vielä puutteellisia. AKTIVOI -hankkeen keskeisenä tavoitteena on synnyttää uusia palvelukonsepteja ja toimintamalleja, jotka perustuvat ihmisten omiin mahdollisuuksiin ylläpitää terveyttään ja toimintakykyään. Painopiste on ennaltaehkäisy ja fyysinen aktivointi. Hankkeessa toteutetaan kolme osaprojektia, jossa kohderyhmänä ovat koululaiset, työikäiset ja seniorit. Koululaisten ja työssäkäyvien osalta puututaan esimerkiksi istumatautiin ja senioreiden kohdalla haetaan ratkaisuja lihasvoiman ja toimintakyvyn parantamiseen. Pilottihankkeissa teknologiayrityksillä on mahdollisuus testata omia tuotteitaan ja palvelujaan elävässä Living-Lab ympäristössä. Uusia innovaatioita syntyvät eri toimijoiden vuorovaikutuksessa. Hanke rahoitetaan Pohjois-Suomen EU/EAKR ohjelman avulla.

 

 

Jaa |