Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Työelämäyhteistyö

tekijä: Maija Siika-aho Viimeisin muutos keskiviikko 08. huhtikuuta 2015, 09.56

Tutkimusaihepankki

Jätä meille ehdotuksesi tutkimusaiheesta linkin takaa löytyvän lomakkeen avulla.

Alueellinen yhteistyö

Alueen kaupungit ja kuntayhtymät rahoittavat merkittävällä tavalla Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa tapahtuvaa sosiaalityön opetus- ja tutkimustoimintaa. Rahoittajia ovat Kokkolan, Pietarsaaren, Vaasan ja Kalajoen kaupungit sekä Pohjanmaan liitto. Niin ikään myös peruspalvelukuntayhtymät Kallio, Selänne ja JYTA sekä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä rahoittavat toimintaa, samoin kuin Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluosakeyhtiö.

Rahoittajat ovat halunneet tukea Pohjanmaan myönteistä kehitystä sosiaalityön opetukseen, tutkimukseen ja kehittämistoimintaan panostamalla. Vastaavasti yliopistokeskus on sitoutunut järjestämään alueella yliopistotasoita sosiaalityön koulutusta. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on myös vahvistaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston välistä yhteistyötä.

Opetus- ja tutkimustoimintaa ohjaamaan ja tukemaan perustetaan ohjausryhmä.

Jaa |