Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Innosor

tekijä: Plone-support Viimeisin muutos perjantai 01. huhtikuuta 2011, 10.11

Innosor on Bitelab Oy:n Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Informaatioteknologian yksiköltä tilaama tilaajarahoitteinen tutkimus. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius toteuttaa tutkimuksen yhdessä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikön kanssa, jolta yliopistokeskus ostaa alihankintana asiantuntijapalvelua haavahoidosta tutkimuksen tekemiseen. Tutkimuksen tekopaikkana toimii Kokkolan terveyskeskus.

Tutkimuksen tavoiteet

Verrata uutta haavavalokuviin perustuvaa menetelmää sekä haavapiirrosta käyttäen Skinex Aktisor -haavasuspensiolla saatua hoitovastetta tavanomaisella haavanhoidolla saatuihin hoitotuloksiin neljän viikon seurantatutkimuksessa. Haavavalokuviin perustuvan menetelmän ja piirroksen lisäksi haavan paranemista arvioidaan visuaalisesti ja hoitotoimenpiteet kirjataan tutkimuslomakkeelle vertailun tekemiseksi.

Lisäksi tutkimuksessa käytettävän uuden haavavalokuviin perustuvan menetelmän ja sekä perinteisen haavapiirrosmenetelmän välillisiä eroja selvitetään projektin aikana.

 

Lisätietoa Innosor-tutkimushankkeesta Jukka Määttälältä.

 

Palaa Projektit-sivulle.

Jaa |
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,