Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Opintojen rahoitus ja etuudet

tekijä: Sanna Anttonen Viimeisin muutos maanantai 01. kesäkuuta 2015, 16.01

Opintojen rahoitus

Opiskelijalla on mahdollisuus saada taloudellista tukea yliopiston perustutkinnon, tieteellisen jatkotutkinnon, ammatillisen täydennyskoulutusohjelman tai muiden yliopisto-opintojen suorittamiseen.

    Opintotuki
    Opintotukea haetaan Kelalta. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta. Opintotuki voidaan myöntää opiskelijalle, joka opiskelee päätoimisesti. Avoimen yliopiston opintoihin ei voi saada opintotukea. Lisätietoja: opintotuki

    Aikuiskoulutustuki
    Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastolta. Tuki on tarkoitettu työ- tai virkasuhteessa olevalle työntekijälle tai yrittäjälle, joka opiskelee tutkintoon johtavassa koulutuksessa tai ammatillisessa lisä- ja täydennyskoulutuksessa. Opintojen tulee tukiaikana olla päätoimisia. Lisätietoja: Aikuiskoulutustuki

    Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella
    Työttömyyden aikana voi opiskella omaehtoisesti työttömyysetuudella. Opintojen on oltava päätoimisia ja niistä on sovittava työ- ja elinkeinotoimiston kanssa työllistymissuunnitelmassa. TE-toimisto arvioi opintojen soveltuvuuden tapauskohtaisesti. Lisätietoja: Omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella

    Vuorotteluvapaa ja vuorottelukorvaus
    Vuorotteluvapaalla voi myös opiskella. Vuorottelukorvausta haetaan joko omasta työttömyyskassasta tai Kelan kautta. Lisätietoja: Kelan vuorottelukorvaus

    Etuudet

    Opiskelijakortti

    Alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavat voivat tilata opiskelijakortin, joka on valtakunnallinen alennus- ja etukortti.

    Saadaksesi opiskelijakortin sinun tulee olla yliopistosi ylioppilaskunnan jäsen ja maksaa jäsenmaksu. Myös jatko-opiskelijat voivat liittyä ylioppilaskuntaan, mutta kaikki opiskelijaetuudet eivät koske heitä. Opiskelijakortti tilataan Frank -verkkopalvelusta, josta löydät myös kaikki valtakunnalliset ja paikalliset opiskelijaetuudet. Opiskelijakortin tilaamisen yhteydessä peritään pieni maksu.

    Opiskelijakortilla saat esimerkiksi seuraavia etuuksia:

    • alennuksen juna- ja bussimatkoista
    • ateriaetuuden opiskelijaravintoloissa
    • alennuksia kulttuuritapahtumista
    • alennuksia liikkeistä ja palvelun tuottajilta
    • Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut edullisesti
    Jaa |
    Pikalinkki

    Optima