Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Popularisointia parhaimmillaan

tekijä: Päivi Vuorio Viimeisin muutos perjantai 22. helmikuuta 2013, 15.54

Juttu julkaistu Universitas Chydenius -lehdessä 1/2009

Hamassa nuoruudessani kirjoitin tutkielmaa 1800-luvulla eläneen itävaltalaisen Franz Brentanon intentionaalisuuden teoriasta. Kaikki alkoi olla purkissa ja olin tullut professorini vastaanotolle kuulemaan palautetta.

Vatsassa kipristeli.

Professorini istui edessäni jalat pöydällä rouskutellen punaposkista omenaa. Minä istuin hänen edessään. ”Olen nyt lukenut tuotoksenne.” aloitti professori, ja jatkoi: ”Teillä on kovin koukeroinen ja monipolvinen tapa kirjoittaa. Olen sitä mieltä, että todellinen asiantuntija esittää asiansa yksinkertaisesti ja selkeästi.”

Korvani alkoivat punoittaa. Eihän se niin pitänyt mennä! Professorini mielestä yksinkertaiset ja täsmälliset lauseet olisivat parhaita. Minä taas olin luullut, että tutkijan pitää suorastaan yrittää olla vaikeaselkoinen ollakseen viisas.

Noista päivistä olen miettinyt paljon sitä, miten tutkijan pitäisi puhua työstään. Olen oppinut muun muassa sen, että tutkijoiden pitäisi osata kertoa työstään periaatteessa kenelle tahansa. Se ei ole tutkijan päätyötä, mutta velvollisuus se on. Tätä sanotaan tieteen popularisoinniksi.

Tieteen popularisointi on vaikeaselkoisten tieteellisten tulosten esittämistä niin, että asiasta kiinnostuva tavallinen ihminen voisi ymmärtää mitä on tutkittu, mitä on saatu tulokseksi ja mitä hyötyä tutkimuksesta on.

Miksi tutkijoiden pitää popularisoida?

Pääsyy on se, että tutkimusta tehdään usein verovaroilla. Ihmisillä pitää olla oikeus tietää, mihin heidän rahojaan käytetään.

Muitakin syitä on. Tutkijoiden työllä voi olla vaikutusta vaikkapa päätöksentekoon. Jos Ullavan läpi suunnitellaan moottoritietä, sitä ei voida ajatellakaan, ellei ole tehty ympäristövaikutusten analyysia. Tämä analyysi on ympäristötieteellistä tutkimusta.

Muuan syy liittyy tieteellisen tiedon julkisuuteen. Tutkimus ja tiede eivät saa olla hämärien peräkamareiden salakähmäistä puuhastelua. Kaiken tieteellisen toiminnan on oltava julkista. Vain näin erotetaan huuhaa tieteestä.

Tieteen tuloksista kertominen ei kuitenkaan ole helppoa.

Jos asioita yksinkertaistaa liiaksi, tulee auttamatta lunta tupaan. Nyt on oiottu mutkia liikaa ja asiasta saa aivan väärän kuvan! Yksinkertaistamisen ja virheen raja on tieteen viestinnässä kuin veteen piirretty.

Hyvä lukija. Kädessäsi oleva lehti toivottelee lukijoitaan tervetulleiksi Kokkolan Yliopistokeskus Chydeniuksessa toteutettavaan Lasten yliopisto -luentosarjaan. Olemme valinneet tutkimusaloiltamme neljä aihetta, joita kansantajuistamme niin, että lapsikin ymmärtää. Tehtävä ei totisesti ole helppo, mutta meistä löytyy tarpeeksi hulluutta koettaa.

Tällä kertaa asetamme riman korkealle. Aiomme nimittäin olla myös kiinnostavia. Tuokaa perillisenne kuulemaan ja kokemaan, millaista työtä tehdään koulussa, jota kutsutaan yliopistoksi – tervetuloa!

Juha Hakala

Jaa |