Hauskaa vappua ja ihanaa kevättä
Kevään ihme tuntuu kutkuttavana lämpönä poskella ja kiiltelee paikallisen urheiluseuran pipon alta paljastuvilla vallattomilla kiharoilla. Se näyttäytyy säärensä paljastavien kaupunkilaisten rennossa askelluksessa ja venevajoilla viriävässä hääräilyssä.
Kevään ihme kuuluu satumaisena lintujen kuorona rintamamiestaloja orapihlaja-aitojen, uudisalueiden timanttituijien ja vanhankaupungin sireenin oksilla
ja leviää tuulessa, joka keinuttaa merentuoksua: muistoja lämpimistä rantakallioista Trullevissa, varpaiden välejä kutittelevasta sannasta Valkohietalla ja aaltojen hyväilystä käsivarsilla oman mökkilaiturin kyljessä Morsiussaaressa.
Tuo suolainen lapsuuden tuuli, joka puhaltaa pois sataman ja kaupungin hiekkapölyn ja nostattaa lämmöllä päätähuimaavaan iloon. Tuo leppymätön tuuli mausteenaan kaukaisen Välimeren tuoksu, joka kuljettaa muistojen purjelaivojen myötä mielen oliivilehtojen, setripuumäkien ja appelsiinipuuviljelmien avaruuteen.
Kevät lupaa kesän tulevan ja maa pörhistää rintaa kuin ensimmäinen Lassanderintalon katolle istahtanut peipponen, työntää ruohontupsuja englanninpuistoon, leskenlehtiä Halkokarin tervan täplittämään rantaan ja hentoja hurmaajia; sinivuokkoja Tullinmäen puutarhoihin.
Alava kamaramme sulaa roudasta ystävänsä taivaankannen houkuttelemana, vapautuu jälleen kasvamaan, antaa puille uskallusta puhjeta hiirenkorvalle ja ravitsee jokaisen mullasta ulos pyrkivän tulppaanin teatterin puistossa. Se saa ihmiset somettamaan #porrasjuoksusta ja hiljentää terävän koirankakkakeskustelun Puskaradiossa, edes hetkeksi.
Joutuisaa maantietä Öjaan pyöräillessä kuplii hilpeys ilmoille: on helppo nauraa, tervehtiä vastaantulevaa tuiki tuntematonta Ykspihlajan alikulkusillan kurvissa, olla sellainen kokkolalainen, joka pysähtyy jätskikioskille ja rupattelee Suntin ruoppauksesta, Brita Marian puiston Euroopan tasolla vertaansa vailla olevasta teknologiasta tai liigapaikan myötä nousseesta kisakatsomosta, ja kehaista vielä vastaantulevan villakoiran hoidettua turkkia, sillä kevät sulattaa myös ihmisen ja valo tekee meistä yhteisön, melkoisen.
Ja tämän ihmeen äärellä, jätskitötteröä nuolaistessa, Mandariinisorsan uhkeaa pörhentelyä ja morsiamenmetsästystä katsellessa, tuntee melkoista hilpeyttä siitä, että saa olla osa tällaista yhteisöä!
Sellaisen ihmeen kevät tekee tämänkin länsirannikon merenrantakaupungin nelisataisesta historiasta ylpeälle joukolle!
Se on paras kasvojenkohottaja, luonnon botoksia Perämeren viiman jäädyttämille kasvoille. Hymy kaunistaa ja lämmön myötä meistä tulee melkein törkiän mukavia!