Festina lente – kiiruhda hitaasti

Opetus- ja kasvatusalan keväinen konferenssi kokosi Villa Elban merellisiin maisemiin jälleen lähes 150 osallistujaa ympäri Suomen keräämään opettajasalkkuunsa eväitä omaan työhyvinvointiin ja osaamiseensa.

Mitä on sellainen eteenpäinmeno ja edistyminen, jossa tärkeänä nähdään myös pysähtyminen, tylsyys ja odottelu? Se on onnellisuutta, luovuutta, kohtaamista ja kehittymistä, jota myös elinikäiseksi oppimiseksi kutsutaan. Tähän ajatukseen voisi tiivistää Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajien aikuiskoulutuksen järjestämän Festina lente – kiiruhda hitaasti -konferenssin ydinsanoman.

Tapahtuman aloituspuheenvuorossa Opetushallituksen terveiset toi opetusneuvos Annamari Kajasto, joka iloitsi konferenssipäivän oivallisesta ja monimerkityksellisestä teemasta sillaten sen Opetushallituksen toimintateeseihin: luomme avoimuudella luottamusta, muotoilemme yhdessä ratkaisuja, uskallamme uudistua oppijan parhaaksi ja elämme kuten opetamme. Nämä teesit ovat tärkeitä matkaeväitä kohtaavan kehittämisen tienä, jota voisi Kajaston mukaan kutsua hitaaksi kiirehtimiseksi.

Sen sijaan, että viljelisimme onnen aforismeja ja viisauksia, olisi tärkeämpää elää todeksi jaettua onnellisuutta, joka syntyy nimenomaan yhteisöllisyydestä ja teoista

Onnellisuusprofessorina tunnettu professori (emeritus), Markku Ojanen tarjosi puheenvuorossaan sanojensa mukaan ”onnellisuuden pipanoita ja pötköjä” herätellen kuulijat pohtimaan onnellisuuden syntymistä ja ilmentymistä arjessa ortodoksisuuden sijaan ortopraksian näkökulmasta.

–Sen sijaan, että viljelisimme onnen aforismeja ja viisauksia, olisi tärkeämpää elää todeksi jaettua onnellisuutta, joka syntyy nimenomaan yhteisöllisyydestä ja teoista, Markku Ojanen selventää. –Onnellisuus löytyy tai lisääntyy harvoin itsestä ammentamalla tai omaa kivijalkaa rakentamalla vaan yhteistyöstä ja toinen toisensa tukemisesta.

Professori Juha T. Hakala antoi haastattelussaan tärkeitä ohjeita oikeanlaisen tylsyyden tarpeellisuudesta. Voisiko kasvattaja huonon omantunnon sijaan onnitella itseään ja kasvatettavaansa kuullessaan tämän toteavan, että hänellä on tylsää?

–Jatkuvan itseaktivoinnin sijaan tylsänä koetut hetket voivat avata ovia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan, Hakala korostaa.

Arvovaltaisten puhujien ja tärkeän sanoman lisäksi konferenssin osallistujat saivat osallistua erilaisiin opiskelijoiden järjestämiin työpajoihin, joiden laajasta valikoimasta varmasti jokainen osallistuja löysi tarpeitansa kohtaavaa toimintaa.

Kognitiivisen ergonomian pajassa perehdyttiin aivotutkimukseen, veiston taitoihin nuotiolla tikkupullan äärellä, Boomwhackers -pajassa musisoitiin yhdessä, Dragonbox avasi matemaattisia saloja ja LuMa-paja johdatti kestävän kehityksen äärelle tieteellisten kokeilujen ohessa – muutamia pajoja mainitaksemme.

Konferenssi oli järjestyksessään jo neljäs keväinen opettajankoulutuskonferenssi, joka järjestettiin osana luokanopettajien opintoja. Opinnot vahvistavat opiskelijoiden taitoja verkostoitumiseen, yhteistoiminnallisuuteen, autenttisuuteen ja asiantuntijuuden jakamiseen.

Lisätietoja Merja Meriläinen ja Maarika Piispanen