Yliopistokeskukset Suomessa

Vuoden 2004 alussa Suomeen perustettiin kuusi yliopistokeskusta: Kajaani, Kokkola, Lahti, Mikkeli, Pori ja Seinäjoki. Yliopistokeskukset on perustettu sellaisille paikkakunnille, joissa ei ole yliopistoa, mutta niissä on useamman yliopiston paikallista toimintaa. Yliopistokeskukset toimivat sateenvarjo-organisaatioina, jotka koordinoivat yliopistojen aluetoimintaa. Tavoitteena on parantaa yliopistojen toiminnan näkyvyyttä alueilla. Synergiaetuja voidaan saavuttaa järjestämällä yhteisiä palveluja. Yliopistokeskusten toivotaan verkottuvan alueellaan muiden koulutuksen järjestäjien ja elinkeinoelämän kanssa.

Kussakin yliopistokeskuksessa yksi yliopisto toimii koordinoivana yliopistona. Kokkolan yliopistokeskuksen toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.

Kolmas tehtävä

Yliopistokeskukset toteuttavat erityisesti yliopistojen ns. kolmatta tehtävää. Kolmas tehtävä tarkoittaa sitä, että yliopistojen kuuluu edistää tarjoamansa koulutuksen ja harjoittamansa tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Yliopistokeskukset

Kajaanin yliopistokeskus
Lahden yliopistokeskus
Porin yliopistokeskus
Mikkelin yliopistokeskus
Seinäjoen yliopistokeskus
Kokkolan yliopistokeskus

Yliopistokeskukset -esite