Kestävien akkumateriaalien kehittämiseen Ulla Lassille TIA-professorirahoitus Vaikuttavuussäätiöltä

Tavoitteena on parantaa akkumateriaalien kestävyyttä hyödyntämällä edullisia ja helposti saatavilla olevia raaka-aineita. Tandem Industry Academy Professor (TIA) -rahoitus on suunnattu yliopistoissa työskenteleville professoreille yrityksen kanssa toteutettavaa tutkimusta varten. Se myönnettiin nyt ensi kertaa Oulun yliopistoon. Yrityskumppanina on Kokkolassa toimiva akkumateriaalien tuottaja Umicore Finland Oy ja tutkimusta toteutetaan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.

Yhteistyössä yrityksen kanssa kehitetään uusia, teollisessa mittakaavassa merkittäviä akkukemikaaleja tulevaisuuden akustoihin tukemaan vihreää siirtymää esimerkiksi tuulivoimapuistoihin ja aurinkovoimaloihin. Uudenlaisia akkumateriaaleja tarvitaan kipeästi, sillä raaka-aineet eivät valtavan kysynnän kasvun vuoksi riitä kaikkialle.

Perinteisten kuluttajaelektroniikassa ja sähköisissä ajoneuvoissa käytettävien litiumioniakkujen rinnalle tarvitaan vaihtoehtoisia akkuratkaisuja, joita voidaan käyttää kohteissa, joissa esimerkiksi akun paino ei aseta rajoituksia. Siksi on kehitettävä uusia akkukemikaaleja muihin huimasti kasvaviin tarpeisiin, esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimaloihin. TIA-professori-yhteistyössä kehitetään katodimateriaaleja ladattaviin natriumioniakkuihin. Niitä on kehitetty eri puolilla maailmaa, mutta kaupallistaminen edellyttää vielä lisätutkimusta ja -tekniikkaa. Erityisesti korkeamman energiatiheyden omaavia natriumioniakkuja tarvitaan.

Vaikuttavuussäätiön rahoituksen tavoitteena on edistää uuden teollisuuden tarpeista lähtevän tieteellisen tutkimustiedon luomista sekä uusien tutkimuslähtöisten innovaatioiden ja liiketoimintojen syntymistä. Samalla vahvistetaan akkuarvoketjua Suomessa, sillä tuloksia voi hyödyntää laajemmin akkualan yrityksissä. Lue lisää Vaikuttavuussäätiön tiedotteesta 8.12.2022.

Lue koko uutinen Oulun yliopiston sivulta: Kestävien akkumateriaalien kehittämiseen Ulla Lassille TIA-professorirahoitus Vaikuttavuussäätiöltä | Oulun yliopisto

Lisätietoja

Ulla Lassi