Matkailusektori ja alueellisen yhteisoppimisen kokeilut Keski-Pohjanmaalla (MAYKO)

Hankkeessa tehtiin selvitys matkailusektorin tilasta ja kehittämistarpeista Keski-Pohjanmaan kunnissa ja kokeiltiin käytännöllisen ja tutkimuksellisen tietämyksen vuoropuhelua ympäristösertifioinnin ja esteettömyyden hyödyntämisessä matkailusektorilla.

 

 

 

 

 

 

mayko-logot-vaaka-fi.png

Hankkeen tulosten esittelyvideo (19 min)

► Hankkeen tulosten esittelyvideossa läpi käytävä PowerPoint-esitys

 

vaaka-pirunpelto-01.jpg

Hankkeen täydentävyys suhteessa aiempaan kehitystyöhön

Hanke täydensi aiempia Keski-Pohjanmaalla toteutettuja matkailuhankkeita siinä mielessä, että sen lähtökohtana oli matkailualan alueellisen ekosysteemin kehittäminen. Ekosysteemissä tarvitaan monenlaisia toimijoita. Hanke lähti ajatuksesta, jonka mukaan matkailun kehittämisessä tarvitaan alhaalta ylöspäin -periaatteen mukaisen käytännöllisen ja ylhäältä alaspäin -periaatteen mukaisen analyyttisen ajattelun törmäyttämistä eli saattamista vuoropuheluun. Aito vuoropuhelu johtaa kaikilla tahoilla oppimiseen, jota kutsuttiin hankkeessa alueelliseksi yhteisoppimiseksi. Hankkeen tavoitteena oli omalta osaltaan vahvistavan matkailualan tutkimusta, osaamista ja innovaatiotoimintaa maakunnassa. Alueellisella yhteisoppimisella tavoiteltiin alueellisen yhteisosaamisen nostamista uudelle tasolle niin, että alue voisi jatkossa entistä laajemmin ja tehokkaammin osallistua matkailualan kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Hankkeessa hyödynnettiin aiemmin maakunnassa rahoitettujen matkailuteemaisten hankkeiden – kuten Kokkolanseudun Kehitys Oy:n (Kosekin) toteuttaman Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa -hankkeen sekä Kaustisen seutukunnan toteuttaman Via Keski-Pohjanmaa ja Pohjoinen Keski-Suomi -hankkeen – tekemää työtä. Erityisesti Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa -hankkeessa oli jo aiemmin selvitetty matkailusektorin tilaa ja kehittämistarpeita laajennetun Keski-Pohjanmaan kunnissa: Halsualla, Kannuksessa, Kaustisella, Kinnulassa, Kokkolassa, Kruunupyyssä, Lestijärvellä, Perhossa, Reisjärvellä, Toholammilla ja Vetelissä. MAYKO-hanke täydensi tehtyjä selvityksiä jäsentämällä aiempia selvityksiä helposti ymmärrettäväksi matkailusektorin kuvaukseksi ja tekemällä tarvittavia lisäselvityksiä kokonaiskuvan saamiseksi.

tilannekuva-kansi.JPG

Matkailusektorin tilaa ja kehittämistarpeita koskeva julkaisu

Rosenqvist, Olli (2020). Selvitys matkailusektorin tilasta ja kehittämistarpeista Keski-Pohjanmaan liiton jäsenkunnissa. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8141-9.

 

pysty-luontopolku-03.jpgAlueellisen yhteisoppimisen kokeilut

Hankkeessa tehtiin kaksi alueellisen yhteisoppimisen kokeilua, jotka kohdennettiin matkailuyritysten todennettujen tarpeiden mukaisesti vastuullisuuden osalta ympäristösertifioinnin hyödyntämiseen ja toiseksi esteettömyyden hyödyntämiseen. Aluksi yliopistokeskus selvitti ja vertaili erilaisten ympäristösertifiointijärjestelmien ominaispiirteitä, toiminnalle asetettavia vaatimuksia, järjestelmien eroja jne. Selvitysten ja vertailujen avulla selvitettiin, minkä sertifiointijärjestelmän tai -järjestelmien piiriin keskipohjalaisten matkailuyritysten kannattaisi hakeutua. Lisäksi selvitettiin, missä määrin ja minkälaisia ympäristösertifikaatteja keskipohjalaisilla matkailuyrityksillä on käytössä nykyisin. Esteettömyyden osalta selvitettiin, mitä kaikkea se voi pitää sisällään, miten sitä on hyödynnetty kansallisesti ja kansainvälisesti sekä miten sitä kannattaisi hyödyntää keskipohjalaisissa matkailuyrityksissä.

Käytännöllisen ja analyyttisen tiedon törmäyttämistä tavoiteltiin hankkeessa viemällä ympäristösertifiointia ja esteettömyyttä koskevien selvitysten tulokset prosessoitaviksi ja hyödynnettäviksi käytännön toimijoiden työpajoihin, joissa testattiin käytännöllisen tiedon ja tutkimustiedon vuoropuhelua ja vuoropuhelun hedelmällisyyttä alan kehittämisen näkökulmasta. Koronavirus COVID 19 -epidemian takia työpajatyöskentely toteutettiin verkkokokousympäristössä.

sertifiointi-kansi.JPGYmpäristösertifioinnin hyödyntämistä koskeva julkaisu

Harald, Mari & Olli Rosenqvist (2020). Selvitys ympäristösertifioinnin hyödyntämismahdollisuuksista Keski-Pohjanmaan matkailuyrityksissä. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8143-3.

esteettömyys-kansi.JPGEsteettömyyden hyödyntämistä koskeva julkaisu

Rosenqvist, Olli (2020). Selvitys esteettömyyden hyödyntämismahdollisuuksista Keski-Pohjanmaan matkailuyrityksissä. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.

Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8142-6.

 

pysty-luontopolku-04.jpgHankkeen rahoitus, toteutusaika ja yhteyshenkilöt

Hankkeen päärahoittaja oli Keski-Pohjanmaan liitto joka myönsi hankkeelle AIKO-rahoitusta 70 prosenttia 49 503 €:n kokonaisrahoituksesta. Kuntarahoittajina hankkeeseen osallistuivat Kokkolan kaupunki, Kaustisen seutukunta, Kannuksen kaupunki ja Perhon kunta. Lisäksi hankkeen rahoitukseen osallistui omarahoituksellaan Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Hanke toteutettiin aikavälillä 1.1.–30.4.2020. Hankkeessa työskentelivät yliopistotutkija Olli Rosenqvist ja suunnittelija Mari Harald.

► Lataa hankkeen esite!

Lisätietoja: Olli Rosenqvist ja Mari Harald

Valokuvat: Mari Keiski, KOSEK, Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa -hanke