Erityisopettajaopintojen valintaperusteet 2020

ERILLISET ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT 60 OP

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kasvatustieteiden yksikkö järjestää luokanopettajan tutkinnon suorittaneille erilliset erityisopettajan opinnot (60 op). Kahden vuoden aikana 2021-2022 yliopistokeskus kouluttaa yhteensä 50 erityisopettajaa. Koulutus on suunnattu luokanopettajana, erityisopettajana, aineenopettajana tai muissa soveltuvissa tehtävissä toimineille luokanopettajan kelpoisuuden omaaville henkilöille. Valmistuvilla erityisopettajilla on kelpoisuus antaa sekä luokkamuotoista että osa-aikaista eli laaja-alaista erityisopetusta.

Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot ovat laajuudeltaan 60 op. Erityispedagogiikan perusopinnot aiemmin suorittaneille opinnoista luetaan hyväksi 20 opintopistettä. Tällöin koulutuksessa suoritettavaksi jää 40 opintopistettä. Opinnot ovat yliopistojen tutkinnoista annetun asetuksen (794/2004, § 19) mukaiset erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.

Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, jossa yhdistyvät erilaiset lähiopetuksen ja etäopetuksen muodot sekä työssä sovellettavat oppimis- ja kehittämistehtävät. Koulutuksessa hyödynnetään opettajankoulutuksessa kehitettyjä verkko-opiskeluratkaisuja. Opinnot voi suorittaa työn ohessa opiskellen. Koulutuksen aikana on noin 9 (3-5 päivän/jakson mittaista) lähiopetusjaksoa Kokkolassa. Opintoihin sisältyvä ohjattu harjoittelu (noin 5-6 viikkoa) suoritetaan opiskelijan omalla kotipaikkakunnalla lähiopetusjaksojen ulkopuolella. Opinnot edellyttävät, että opiskelija voi osallistua Kokkolassa pidettäviin lähiopetusjaksoihin ja myös intensiivijaksojen ulkopuolella järjestettyyn ohjattuun harjoitteluun.

Erillisiin erityisopettajan opintoihin valitaan 25 opiskelijaa vuonna 2020.

Valintaperusteet 2020

1. Hakeminen koulutukseen

2. Hakukelpoisuus
- Kielitaitovaatimukset
- Terveydelliset vaatimukset

3. Hakemuksen liitteet

4. Valintamenettely
- 1. vaihe: esivalinta (soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat)
- 2. vaihe: soveltuvuuskoe (lopullinen valinta)
- Tasapistesääntö
- Varasijavalinta
- Erityisjärjestelyt soveltuvuuskokeessa

5. Valinnan tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

6. Opiskelupaikan vastaanottaminen

7. Opintojen rajoittaminen ja opintoaikojen rajaus

8. Neuvonta ja lisätiedot

1. Hakeminen koulutukseen

Koulutukseen haetaan Opintopolku-palvelussa. Koulutus löytyy opintopolusta nimellä Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (erilliset erityisopettajan opinnot), 60 op (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius).

Hakuaika on 19.10.-30.10.2020. Hakemuksen tulee olla tallennettuna hakujärjestelmässä viimeistään 30.10.2020 klo 15.00.

2. Hakukelpoisuus

Hakukelpoisia ovat hakijat, joilla on:

  • luokanopettajan kelpoisuus,
  • erityispedagogiikan perusopinnot (vähintään 25 op/15 ov) tai erityispedagogiikan approbatur-arvosana tai erityispedagogiikan sivuaineopinnot luokanopettajille (25 op/15 ov) suoritettuina ja
  • vähintään kahden lukuvuoden (18 kk) opettajakokemus

Edeltävien opintojen tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen 30.10.2020 mennessä. Opettajakokemukseksi hyväksytään 30.10.2020 mennessä kertynyt kokemus.

Kielitaitovaatimukset

Hakijalta, jonka koulusivistys on jollain muulla kuin suomen kielellä, edellytetään suomen kielen taidon osoittamista esimerkiksi kielikokeella seuraavasti:
- Opetushallituksen yleinen kielitutkinto (YKI): suoritettu tasolla 5 kokeen kaikissa osakokeissa, tai
- Valtionhallinnon kielikoe: arvosanalla hyvät taidot kaikista osataidoista. Katso tarkemmat tiedot:
https://www.jyu.fi/fi/hakijalle/nain-haet/yhteishaku#kielitaitovaatimukset

Terveydelliset vaatimukset

Terveydentila ja toimintakyky

Alaikäisten turvallisuuden sekä potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämiseksi opiskelijaksi ottamiseen on tullut rajoituksia vuoden 2012 alusta alkaen. Rajoitukset koskevat Jyväskylän yliopistossa seuraavia aloja: psykologia, sosiaalityö ja opettajankoulutus. Näillä aloilla edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun. Terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä rajoitus ei ole este opiskelijaksi ottamiselle, jos sen vaikutukset voidaan kohtuullisin toimin, esimerkiksi erityisjärjestelyin, poistaa. Tarkoituksena ei ole muutenkaan asettaa tarpeettomia esteitä vamman tai muun fyysisten tai psyykkisten rajoitteiden takia henkilöiden koulutukseen pääsylle. Rajoituksia sovelletaan vain niissä tilanteissa, joissa on selvää, ettei hakija voi terveydentilaansa tai toimintakykyynsä liittyvästä syystä osallistua koulutukseen.

Myös oppilaitoksen päätös aiemman opiskeluoikeuden peruuttamiseksi voi olla este opiskelijaksi ottamiselle. Tämän vuoksi opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa yliopistolle tällaisesta päätöksestä jo hakuvaiheessa.

Opiskeluaikainen huumausainetestaus ja rikosrekisteriote

Opiskelija voidaan tietyissä hyvin rajoitetuissa tapauksissa velvoittaa esittämään todistus huumausainetestistä. Tämä tulee lähinnä kyseeseen tilanteissa, joissa testaaminen on välttämätöntä opiskelijan toimintakyvyn selvittämiseksi ja tiettyjen laissa yksityiskohtaisesti määriteltyjen lisäehtojen täyttyessä.

Vuonna 2012 tai myöhemmin opiskelijaksi hyväksytyltä opiskelijalta voidaan opiskelukyvyn arviointia varten pyytää myös otetta rikosrekisteristä. Otetta voidaan pyytää vain niiltä opiskelijoilta, joiden opintoihin liittyvä harjoittelu tai muut tehtävät edellyttävät alaikäisten parissa työskentelyä, ja sitä pyydetään ennen harjoittelun tai tehtävien alkamista. Alaikäisten turvallisuuden edistämiseksi on tarpeen tietää, ettei harjoitteluun menevällä opiskelijalla ole rikosrekisterimerkintää tietyistä vakavista rikoksista (seksuaalirikokset, tahalliset henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö ja huumausainerikokset). Jyväskylän yliopistossa tämä koskee seuraavia aloja: psykologia, sosiaalityö, opettajankoulutus sekä liikuntabiologia.

(Laki 954/2011 yliopistolain muuttamisesta ja valtioneuvoston asetus 1034/2011 yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta)

Lisätietoja: https://opiskelu.jyu.fi/fi/hae/hakuohjeet/opiskelijaksi-ottamisen- rajoitukset-sora-lainsaadanto

3. Hakemuksen liitteet

Liitteet tallennetaan sähköisesti Opintopolun hakulomakkeelle viimeistään hakuajan päättyessä 30.10.2020 (klo 15.00).

Hakemukseen tulee toimittaa liitteet:

  • luokanopettajan kelpoisuuden osoittavista todistuksista,
  • erillisten yliopistollisten opintokokonaisuuksien ja arvosanojen todistuksista, sekä
  • viranomaisen antamasta ajantasaisesta palvelutodistuksesta/nimikirjanotteesta tai työtodistuksista. Työsopimus tai virkamääräys ei riitä työkokemuksen osoittamiseen.
  • suomen kielen taidon osoittavasta todistuksesta, jos hakija on suorittanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen kielellä.

Alkuperäiset todistukset tarkastetaan opiskelijaksi hyväksytyiltä opintojen alkaessa.
Jos hyväksyminen on perustunut hakijan antamiin virheellisiin tietoihin, opinto-oikeus peruutetaan. Muita kuin pyydettyjä liitteitä ei huomioida.

Palvelutodistuksesta/nimikirjanotteesta/työtodistuksista tulee käydä selvästi ilmi viran tarkka nimike (esim. erityisopettaja), tehtävä, päätoimisuus, alkamis- ja päättymispäivät sekä mahdolliset virkavapaudet. (Huom! Työsopimus tai virkamääräys ei riitä työkokemuksen osoittamiseen.)

Riippumatta liitteiden toimitustavasta emme huomioi myöhässä toimitettuja tai saapuneita liitteitä. Liitteitä ei palauteta (toimita kopio). Et saa erillistä kuittausta liitteiden perille saapumisesta. Jos liitteissä on puutteita, sinua pyydetään täydentämään hakemustasi, ja täydennykset on toimitettava annettuun määräaikaan mennessä. Liitteitä koskevat viestit lähetetään hakulomakkeella ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen; tarkista välillä myös roskapostikansio.

Ulkomailla suoritetuista tutkintotodistuksista, jotka eivät ole suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä, tulee toimittaa myös virallisesti oikeaksi todistettu suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen käännös. Virallinen käännös (suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi) voi olla joko,

  • todistuksen antaneen oppilaitoksen myöntämä käännös,
  • virallisesti oikeaksi todistettu kopio oppilaitoksen myöntämästä käännöksestä (kopion voi virallisesti todentaa oikeaksi ainoastaan julkinen notaari (maistraatissa),
  • virallisen kääntäjän tekemä käännös tai
  • virallisesti oikeaksi todistettu kopio virallisen kääntäjän tekemästä käännöksestä

4. Valintamenettely

Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen: esivalinta ja soveltuvuuskoe. Valinta koulutukseen tapahtuu soveltuvuuskokeen perusteella. Hakemusten perusteella soveltuvuuskokeeseen kutsutaan noin kaksinkertainen määrä hakijoita hyväksyttävien määrään nähden. Jos valintakriteerit täyttäviä hakijoita on tätä enemmän, käytetään esivalintaa.

1. vaihe: esivalinta (soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat)

Kaikilta soveltuvuuskokeisiin kutsuttavilta vaaditaan asetuksen mukainen pohjakoulutus (ks. Hakukelpoisuus).

Esivalinnan pistemäärä (maksimipistemäärä 25 pistettä) muodostuu kahdesta osasta:

  • opettajakokemuksesta (0–5 pistettä) ja
  • yliopistollisista arvosanoista ja opintokokonaisuuksista (0–20 pistettä).

Soveltuvuuskokeeseen kutsuminen tapahtuu näiden osien muodostaman yhteispistemäärän perusteella. Pisteitä voi saada edellä luetellut perusvaatimukset (ks. Hakukelpoisuus) ylittävistä ansioista.

Opettajakokemus (0–5 pistettä)
Opettajakokemukseksi hyväksytään toimiminen päätoimisena (väh. 16 t/vk) opettajana esiopetuksessa, perusopetuksessa, toisen asteen oppilaitoksessa tai korkea-asteen oppilaitoksessa 30.10.2020 mennessä (pohjavaatimus 2 lukuvuotta). Esiopetus hyväksytään opettajakokemukseksi silloin, kun kyseessä on lakiin 1288/1999 perustuva 1.8.2001 jälkeen annettu esiopetus. Vain päätoimiset ja yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden kestäneet jaksot otetaan huomioon. Pisteitä annetaan työkokemuksesta seuraavasti:

Vuodet 1 2 3 4 5
Pisteet 0 0 1 3 5

Erityisopetuksen työkokemuksen painoarvo on suurempi kuin muun opettajakokemuksen. Opettajakokemusta pisteytettäessä työkokemusaika erityisopetuksessa kerrotaan kahdella.

Yliopistolliset opintokokonaisuudet/arvosanat, jotka ovat laajuudeltaan vähintään 25 op/15 ov (0–20 pistettä)

Pisteitä annetaan perus-, aine- ja syventävistä opinnoista siten, että oppiaineen korkein opintokokonaisuus pisteytetään. Opintokokonaisuudet voivat olla tutkintoon sisältyviä tai tutkinnon ulkopuolella suoritettuja. Niiden tulee olla kokonaisia ja niistä tulee olla kokonaismerkintä/arvosana.

Pisteitä ei anneta opettajan pedagogisista opinnoista (60 op/35 ov), perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisista opinnoista (60 op/35 ov) eikä varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavista opinnoista (60 op/35 ov). Erityispedagogiikan perusopintoja ei pisteytetä eikä myöskään opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyviä kasvatustieteen perusopintoja. Huomioon otetaan vain ne opintokokonaisuudet, jotka on suoritettu hakuajan päättymiseen 30.10.2020 mennessä ja jotka ovat laajuudeltaan vähintään 25 op/15 ov.

Maksimipistemäärä on 20 pistettä.

Erityispedagogiikan ja logopedian opintokokonaisuudet:

syventävät opinnot/laudatur 10 pistettä
aineopinnot/cum laude 5 pistettä
perusopinnot/approbatur 3 pistettä (ei pisteitä erityispedagogiikasta)


Muut soveltuvat vähintään 25 opintopisteen/15 opintoviikon laajuiset yliopistolliset arvosanat ja opintokokonaisuudet:

syventävät opinnot/laudatur 6 pistettä
aineopinnot/cum laude 4 pistettä
perusopinnot/approbatur 2 pistettä


2. vaihe: soveltuvuuskoe (lopullinen valinta)

Valinta koulutukseen tapahtuu soveltuvuuskokeen perusteella, joka sisältää yksilöhaastattelun.

Soveltuvuuskoe järjestetään 27.1.2021 Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Aikataulutoiveita ei voida vastaanottaa. Soveltuvuuskokeeseen osallistuvan on varauduttava todistamaan henkilöllisyytensä.

Yksilöhaastattelu (40 pistettä)

Soveltuvuuskoe sisältää yksilöhaastattelun. Yksilöhaastattelun suorittaa kaksi haastattelijaa. Haastattelun pohjaksi hakijat kirjoittavat kirjoitelman aiheesta ”Erityisopettajana tässä ajassa”. Kirjoitelmasta ei anneta pisteitä eikä sitä arvostella, se toimii haastattelun tausta- ja oheismateriaalina. Kirjoitelmasta ja sen palauttamisesta annetaan lisäohjeet soveltuvuuskoekutsun yhteydessä.

Soveltuvuuskokeessa arvioidaan hakijan soveltuvuutta erityisopettajan ammattiin. Kaksi arvioitsijaa antaa hakijalle sijalukupistemäärän, joka tarkoittaa hakijan sijoittumista suhteessa toisiin hakijoihin. Molemmat arvioijat antavat pienimmän sijalukupistemäärän (1) parhaaksi arvioimalleen hakijalle.

Tasapistesääntö

Valinnan ensimmäisessä vaiheessa (soveltuvuuskokeeseen kutsuttavien valinta) tasapisteissä järjestys ratkaistaan 1) erityispedagogiikan aine- tai syventävien opintojen 2) erityisopettajakokemuksen ja 3) arvan perusteella.

Valinnan toisessa vaiheessa (soveltuvuuskoe) tasapistetilanteessa saman pistemäärän saaneet asetetaan paremmuusjärjestykseen 1) esivalinnan pistemäärän ja 2) arvonnan perusteella.

Varasijavalinta

Valinnan ensimmäisessä vaiheessa valitaan enintään 10 hakijaa varasijoilta. Varasijoilta soveltuvuuskokeeseen kutsuminen päättyy 11.12.2020.

Valinnan toisessa vaiheessa valitaan enintään 5 hakijaa varasijoille. Varasijoilta hyväksyminen päättyy 3.3.2021. Jos opiskelija lykkää opintonsa aloittamista maaliskuussa 2021, hänen tilalleen otetaan varasijalta opiskelija.

Erityisjärjestelyt soveltuvuuskokeessa

Jos hakija tarvitsee aisti- tai liikuntavamman, sairauden tai jonkun muun näihin verrattavissa olevan syyn takia yksilöllisiä järjestelyjä soveltuvuuskokeessa (esim. aineisto Word-tiedostona, tehtävät pistekirjoituksella, irtopöytä, sihteeriapu, lisäaika), on hakijan tai häntä avustavan henkilön tehtävä vapaamuotoinen hakemus 4.1.2021 mennessä. Hakemuksesta on käytävä täsmällisesti ilmi, millaisia yksilöllisiä järjestelyjä haetaan. Kyseisen ajankohdan jälkeen saapunut hakemus voidaan hyväksyä vain siinä tapauksessa, että hakija osoittaa, että tarve yksilöllisiin järjestelyihin on syntynyt hakuajan päättymisen jälkeen. Hakemus lähetetään osoitteeseen: Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Kasvatustieteiden yksikkö/Anette Skog, PL 567, 67701 Kokkola.

Yksilöllisiä järjestelyjä hakevan on liitettävä hakemukseen erikoislääkärinlausunto tai muu siihen rinnastettava asiantuntijalausunto, josta selviää vamman tai sairauden laatu ja erityisjärjestelyn tarve. Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuden todentamiseksi riittää erityisopettajan, psykologin tai puheterapeutin lausunto. Hakija voi esittää hakemuksen liitteeksi lisäksi ylioppilastutkintolautakunnan vastaavan päätöksen. Yksilöllisten järjestelyjen tarvetta ei tarvitse osoittaa erillisellä liitteellä, jos hakija tarvitsee pyörätuolin käyttämiseen liittyviä tila- ja kalustejärjestelyjä.

Yksilöllisistä järjestelyistä päätettäessä noudatetaan Jyväskylän yliopiston esteettömyysohjeita.

5. Valinnan tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely

Esivalinnan tulokset, soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat, julkaistaan viimeistään 27.11.2020. Hakijat saavat tiedon tuloksista sähköpostilla.

Opiskelijavalinnan lopulliset tulokset julkistetaan 10.2.2021 mennessä. Tulokset ilmoitetaan Opintopolku.fi -palvelussa sekä sähköisesti kaikille soveltuvuuskokeisiin osallistuneille.

Opiskelijavalinnassa varasijalle valituille ilmoitetaan sähköisesti heti, mikäli opiskelupaikkojen peruutuksia tulee.

Opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää kirjallisesti oikaisua 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Oikaisuaika päättyy perjantaina 24.2.2021. Oikaisupyynnössä on yksilöitävä, millä perusteella ja mihin osaan muutosta haetaan. Oikaisupyyntö tulee osoittaa Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnalle ja lähettää seuraavaan osoitteeseen: Jyväskylän yliopiston kirjaamo, PL 35 (C), 40014 Jyväskylän yliopisto.

6. Opiskelupaikan vastaanottaminen

Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan Opintopolku.fi -palvelussa 26.2.2021 (klo 15.00) mennessä. Mikäli opiskelupaikkaa ei ole otettu vastaan Opintopolku.fi -palvelussa määräaikaan mennessä, opiskelupaikka katsotaan menetetyksi.

7. Opintojen aloittaminen ja opintoaikojen rajaus

Opinnot alkavat Kokkolassa maaliskuussa 2021. Ensimmäinen lähiopetusviikko on viikko 10. Kevään - kesän lähiopetusviikkoja ovat myös viikot 15, 20, 23 ja 24. Syksyn lähiopetusviikot vahvistetaan myöhemmin. Opinnot päättyvät joulukuussa 2021.

Opintojen aloitukseen voi anoa lykkäystä eli opintojen aloituksen siirtoa kirjallisella vapaamuotoisella anomuksella (Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto). Lykkäystä on mahdollista saada raskauden, äitiys- tai vanhempainvapaan, asevelvollisuuden tai vapaaehtoisen asepalveluksen, sairauden tms. syyn perusteella. Lykkäystä tulee anoa 17.2.2021 mennessä.

Opinto-oikeus on voimassa kaksi vuotta. Vuoden 2021 opiskelijavalinnassa koulutukseen hyväksytyn opiskelijan opinto-oikeus on voimassa 8.3.2023 saakka.

Opinnoista ei peritä maksua.

8. Neuvonta ja lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius/Kasvatustieteiden yksikkö
Marjaana Leivo ja Anette Skog