Kirjoitusviestinnän perusteet verkossa - ilmoittaudu mukaan 4.11. mennessä!

Kirjoitusviestinnän perusteet -kurssi toteutetaan etäopiskeluna Zoomissa. Kurssi tukee yliopisto-opiskelussa välttämättömien opiskelutaitojen kehittymistä. Kurssilla harjoitellaan tieteellisten tekstien lukemisen ja tuottamisen perustaitoja, kuten tekstien kriittistä lukemista, toisten teksteistä kirjoittamista, eri lähteistä tulevien näkemyksien tiivistämistä ja referointia. Kurssilla harjoitellaan tekstin rakentamisen perustaitojen lisäksi tieteellisen ilmaisun perusteita sekä tiedon jäsentämistä.

Tutustu myös kyseisen kurssin omaan blogiin "Tiedettä verkossa", jossa kirjoitusviestinnän opiskelijat ovat kirjoittaneet tiedeblogia jo keväästä 2016 alkaen. 

Kurssi sopii äidinkielen kirjoitusviestinnän kurssiksi mm. avoimen yliopiston väylähakuun tähtääville eri aineiden opiskelijoille. Kurssi käy mm. Kokkolan yliopistokeskuksessa keskeisiin sosiaalityön, tietotekniikan ja luokanopettajien aikuiskoulutuksen tutkintoihin, myös JY:n erityispedagogiikan, kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen, varhaiskasvatuksen sekä psykologian koulutukseen tähtääville.

Opetus toteutetaan verkkoteitse alkaen 6.11.  Tarkemmat tiedot kurssista Opintopolussa. Ilmoittaudu tästä.