Kokkolassa kaksi Suomen halutuimmista hakukohteista - luokanopettajakoulutus lähes kaksinkertaisti hakijamääränsä ja kauppatieteiden maisteriohjelmaan hakijoita yli 700
Uudistuneen luokanopettajakoulutuksen hakijamäärä lähes kaksinkertaistui viime syksystä ollen nyt 270. Kolme vuotta sitten viimeksi haussa ollut Vaasan yliopiston Kokkolassa järjestämän kauppatieteiden maisteriohjelmaan hakijoita oli 713 kasvaen edellistä hakukerrasta yli 80 %. Tietotekniikan maisteriohjelman hakijamäärä pysyi sille vakiintuneella, hyvällä tasolla.
Yliopistokeskuksen tutkinto-ohjelmiin saatiin 11,4 hakemusta jokaista aloituspaikkaa kohden.
35-vuotisjuhlaa viettävä luokanopettajakoulutus uudistui
Tämä vuosi merkitsee Jyväskylän yliopiston Kokkolassa järjestämän opettajankoulutuksen 35-vuotisjuhlaa. Tätä virstanpylvästä juhlistaen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajien aikuiskoulutus on kokenut täydellisen uudistuksen. Uudistus on toteutettu tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa, ottaen huomioon heidän toiveensa ja tarpeensa.
Uusi luokanopettajien aikuiskoulutus toteutetaan nyt monimuotoisena ja se hyödyntää joustavasti uusimpia teknologisia ratkaisuja. Lisäksi uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön tammikuussa 2025. Merkittävänä lisänä myös opiskelijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen ja digitaalisiin taitoihin on satsattu.
Tämän seurauksena koulutukseen hakeutuvien määrä lähes tuplaantui, tehden siitä yhden Suomen halutuimmista hakukohteista. Professori Heidi Harju-Luukkainen on innoissaan tästä muutostrendistä ja sanoo: "Olemme tehneet valtavasti töitä varmistaaksemme, että koulutus vastaa tämän päivän opettajan ammatin tarpeisiin. On hienoa, että hakijamäärä on näin suuri. Se ei ole itsestäänselvyys pienen kaupungin kontekstissa. Iso kiitos kuuluu upeille opiskelijoillemme ja henkilökunnallemme, jotka ovat yhdessä vaikuttaneet koulutuksen muutokseen."
Aikuisopiskelijat kaipaavat kipeästi joustavia opiskelumuotoja
Vaasan yliopiston Kokkolassa järjestämän kauppatieteiden maisteriohjelman hakukelpoisuusvaatimukset muuttuivat kolmen vuoden takaisesta hausta. Nyt kauppatieteiden maisterin tutkintoon hyväksyttiin alemman ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita kaikilta aloilta, kun taas aiempina vuosina vain tradenomitaustaiset olivat hakukelpoisia. Hakijalta kuitenkin edellytetään vähintään 35 opintopistettä korkeakoulutasoisia liiketaloustieteellisiä opintoja.
Vaikka hakijamäärän kasvua osattiin odottaa, yllätti sen laajuus yliopistonlehtori Jenni Kantolan.
"Mikä yllätys tämä hakijamäärä! Vaikka toivoinkin hakukriteerien muuttumisen myötä hakijoiden määrän kasvavan, en osannut odottaa tällaista räjähdysmäistä kasvua! Työssäkäyvät, uraa vaihtavat tai itsensä kehittämisestä kiinnostuneet aikuisopiskelijat kaipaavat kipeästi joustavia opiskelumuotoja. Me ollaan onnistuttu rakentamaan houkutteleva maisteriohjelma, jossa tiiviit kuukausittaiset lähipäivät kuitenkin varmistavat, että opiskelusta ei tule yksinäistä puurtamista, vaan yhteisöllinen oppimismatka."
Tietotekniikan kiinnostus säilyttää tasonsa vuodesta toiseen
Kahdesti vuodessa haettavaan Tietotekniikan maisteriohjelmaan on aloituspaikkoja syksyn haussa kymmenen. Juuri päättyneessä haussa hakijoita oli 44. Hakijamäärä sekä kevään että syksyn hauissa on vakiintunut viime vuosina 40–50 välille ja näin ollen kokonaishakijamäärä vuodessa on lähes sata. Koulutus johtaa Jyväskylän yliopiston myöntämään filosofian maisterin tutkintoon. Tietotekniikan opinnot on Kokkolassa suunniteltu siten, että opiskelu on mahdollista täysin etänä ja työn ohessa.
Yhteishaussa mukana ollut varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottamiin opintoihin haku jatkuu 25.9. saakka.
Lisätietoa: Kasvatustieteen professori Heidi Harju-Luukkainen p. +358 40 8477 225
Lisätietoja: Kauppatieteiden yliopistonlehtori Jenni Kantola p. +358 505771398
Lisätietoja: Tietotekniikan professori Ismo Hakala p. +358 40 7518089