Aikuisena opiskelijavaihtoon ulkomaille

Sosiaalityön maisteriopiskelijat Lumi Sammallahti ja Maria Gnosspelius ovat matkalla Intiaan. Saamme kuulla Marian reissusta Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen Instagram-storyista tulevan viikon ajan ja Lumin opiskelijavaihdosta myöhemmin blogikirjoituksista.

Seuraa Lumi Sammallahden blogia: Viisikymppisenä vaihdossa

Lumi Sammallahti ja Maria Gnosspelius osallistuvat Intiassa järjestettävään viikon kestävään talvikouluun, jonka aiheena on ilmastonmuutos, muuttoliike ja kriisivalmius sosiaalityössä.

- Jo edellisissä opinnoissani hyödynsin kansainvälistymisen mahdollisuudet. Talvikoulun aiheet ovat osittain tuttuja vapaaehtoistyöstä ja niiden syventäminen sekä Intian aurinko kiinnostaa, kertoo Maria syistään hakea Intian talvikouluun.

Lumi jää talvikoulun jälkeen tekemään kahden kuukauden mittaisen maisteriopintoihin kuuluvan syventävän harjoittelun Mumbaihin.

- Olin ajatellut tekeväni harjoittelun omassa organisaatiossani, mutta kun tämä mahdollisuus ja selkeä väylä tuli eteen tartuin siihen, kertoo Lumi.

Talvikoulu ja opiskelijavaihto toteutetaan Opetushallituksen Team Finland Knowledge (TFK) -ohjelman puitteissa. Osallistuvat yliopistot ovat Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tata Institute of Social Sciences (Mumbai) ja Rajagiri College of Social Sciences (Kochi).

- Tiedostamme, että ulkomaanvaihto ja Intia vaativat joustavuutta. Moni asia selviää vasta paikan päällä, mutta luotamme järjestäjiin sekä omaan elämänkokemukseemme ja asenteeseemme, kertovat maisteriopiskelijat tulevasta matkastaan.

Team Finland Knowledge -ohjelman tavoitteena on luoda ja vahvistaa suomalaisten korkeakoulujen yhteistyötä TFK -verkoston valittujen kohdealueiden ja -maiden kanssa sekä muotoilla yhteistyöhön uudenlaisia toimintamalleja. Opiskelijat ovat oikeutettuja apurahaan matka-, majoitus- ja viisumikulujensa kattamiseksi.

Seuraa opiskelijavaihtoa Instagramissa: @Unichydenius
Seuraa opiskelijavaihtoa Facebookissa: @kokkolanyliopistokeskus