Koronan vaikutuksia ja kriisistä toipumisen näkymiä koskeva selvitys valmistunut

Jyväskylän yliopiston yliopistotutkijat Jouni Kaipainen ja Olli Rosenqvist Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kauppatieteiden yksiköstä ovat julkistaneet koronaepidemian Keski-Pohjanmaalle kohdistuneita vaikutuksia ja kriisistä toipumisen näkymiä koskevan selvityksen.

Selvitys on avoimesti saatavissa alla olevasta linkistä:

► Kaipainen, Jouni & Olli Rosenqvist (2020). Selvitys koronaepidemian vaikutuksista ja kriisistä toipumisen näkymistä Keski-Pohjanmaalla. Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8355-0.

Selvityksen mukaan Keski-Pohjanmaa on toistaiseksi ottanut koronaepidemian vastaan suhteellisen vähäisin vaurioin. Lopullinen vaikutusarvio tulee kuitenkin olemaan riippuvainen siitä, kuinka pitkään epidemia kestää. Koronatilanne on johdattanut kaiken toiminnan uuteen tilanteeseen, jossa toiminnan elinvoimaisuus tulee testattavaksi. Samalla koronatilanne luo mahdollisuuksia uusille avauksille.

Runsaiden vaikutusarvioiden lisäksi julkaisussa hahmotellaan Keski-Pohjanmaalle koronasta elpymisen hybridistrategiaa, jossa aluekehittämisen resursseja kohdennetaan sekä aluetalouden rakenteita uudistaviin suuriin missioihin että olemassa olevan toiminnan vähittäiseen kehittämiseen.

Hankkeella, jonka yhteydessä selvitys on laadittu, on nettisivut sekä ►suomeksi että ►englanniksi.

Lisätietoja: Jouni Kaipainen ja Olli Rosenqvist