Verkossa ja omaan tahtiin

Mika Niemonen, sosiaalityön opiskelija, avoin yliopisto

Mikä on ollut mielenkiintoisin opintojakso ja miksi?

Asiakastyötaidot sosiaalityössä. Työmenetelmiä pohdittiin porukalla, joka oli saapunut paikalle ympäri suomea. Demonstroitiin asiakastilanteita ja keskusteltiin niistä. Valtava kirjo erilaista ammattitaitoa ja erilaisia näkemyksiä paikalla kasvotusten. Kirsikkana kakussa kokenut ja hyvä opettaja. Opintojakso antoi konkreettisia työvälineitä asiakastyöhön.

Mikä on sinulle mieluisin opiskelutapa ja miksi?

Verkossa ja omaan tahtiin. Sopii hyvin perheelliselle työssäkäyvälle opiskelijalle. Mausteena lisäksi joitakin lähipäiviä, joissa pääsee tapaamaan muita samassa veneessä olevia. Ne ovat myös tärkeitä ja opettavaisia tapahtumia.

Innostun välillä liikaakin kaikesta oppimistehtäviin ja alaan liittyvistä artikkeleista, kirjoista ja podcasteista.

Mistä innostut?

Opiskelujani koskien isoimmat innostuksen puuskat olen saanut lähipäivien saldona silloin kun on saanut tavata asiastaan innostuneen opiskelijan, joka on saanut lampun syttymään. Jokin siihen saakka omasta mielestäni itsestään selvä asia onkin näyttäytynyt uudessa valossa.

Ja täytyy kyllä myöntää, että innostun välillä liikaakin kaikesta oppimistehtäviin ja alaan liittyvistä artikkeleista, kirjoista ja podcasteista. Tekee mieli lukea ja kuunnella kaikki pilkuntarkasti ja silloinhan tehtävien teko kestää ja kestää. Ja kirjakasa yöpöydällä kasvaa…

Miten päädyit tähän, missä olet nyt?

Halusin syventää ja monipuolistaa mielenterveys- ja päihdepuolen osaamistani. Ajatuksena auttaa tukea tarvitsevia laaja-alaisemmin, suunnitelmallisemmin ja tavoitteellisemmin kuin aikaisempi työni samalla sektorilla mahdollisti.

Minähän olen lähtenyt opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa vasta nelikymppisenä ja se on osoittautunut hyväksi ja käänteentekeväksi valinnaksi. Valmistuttuani olen tehnyt työn ohessa pikkuhiljaa avoimessa yliopistossa opintoja.