MECCO – Osaamista tukevat yhteistyön menetelmät

MECCO-hankkeessa lisätään, vahvistetaan ja systematisoidaan yliopistojen ja Keski-Pohjanmaan alueen työelämän, yritysten ja organisaatioiden välistä yhteistyötä. Hankkeessa kokeillaan erilaisia yhteistyömuotoja yritysten kanssa sekä tarjotaan uusia jatkuvan oppimisen koulutusmahdollisuuksia alueen kasvu- ja rakennemuutosalojen osaamistarpeisiin, avoimesti ja maksuttomasti.

Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 rakennerahasto-ohjelman toimintalinjasta 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen (ESR). Hankkeen päärahoittaja on Keski-Suomen ELY-keskus. Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja Vaasan yliopiston yhteishankkeena. Hankkeen toteutusalueena on Keski-Pohjanmaa.

 

Kiinnostaako yhteistyö MECCO-hankkeessa?  ► Jätä yhteydenottopyyntö!

Hankkeen toteutus

Hankkeen toimenpiteiden kehittämisalustana ja oppimisympäristönä käytetään Vaasan yliopiston Kokkolan yliopistokeskuksessa toimivaa työelämästä tuleville aikuisopiskelijoille suunnattua Liiketoiminnan kehittämisen kolmivuotista maisteriohjelmaa.

Hankkeessa toteutetaan seuraavia toimenpiteitä:

1. Yrityscaset

Liiketoiminnan kehittämisen eri teemoihin (liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen, henkilöstöjohtaminen ja vastuullinen organisaatio ja hallinto) liittyvät yrityscaset. Yrityscaseissa opiskelijat ratkovat yrityksen/organisaation toiminnassa olevaa ongelmakohtaa ja tuottavat siihen ratkaisuehdotuksia.

Etsimme yrityksiä/organisaatioita, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan opiskelijoille casen ratkottavaksi. ► Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä!

2. Työharjoittelu

Erilaisten työharjoittelumuotojen rakentaminen jo alan asiantuntijuutta omaaville aikuistutkinto-opiskelijoille.

Etsimme yrityksiä/organisaatioita, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan opiskelijoille harjoittelupaikan. ► Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä!

3. Mentorointi

Mentorointiprosessin rakentaminen ja toteuttaminen. Mentoreina työelämän edustajat yrityksistä ja organisaatioista, aktoreina aikuistutkinto-opiskelijat.

4. Opinnäytetyöt

Opiskelijoiden opinnäytetöiden suuntaaminen vahvemmin alueen yrityksiin ja organisaatioihin.

Lue juttu maisteriopiskelijan ja yrityksen yhteistyösta: Opinnäyte yrityksen tarpeisiin

Yritys tai kuntaorganisaatio – tarjoa opinnäytetyön aiheita liiketoiminnan kehittämisen maisteriopiskelijoille. ► Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä!

5. Oppimisen avoimet ovet

Alueen tarpeisiin pohjautuvan koulutustarjonnan tuottaminen kasvu- ja rakennemuutosaloille. Toteutetaan alueen yritysten ja organisaatioiden tarpeisiin räätälöityä koulutustarjontaa kaikille avoimesti ja maksuttomasti.

Millaisia osaamistarpeita yrityksellänne on nyt tai lähitulevaisuudessa? ► Vastaa kyselyyn! Toteutamme kauppatieteellisen alan / liiketoiminnan kehittämisen koulutuksia.

 

Hankkeen rahoitus, toteutusaika ja yhteyshenkilöt

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 296 239 €. Päärahoittajana toimii Keski-Suomen ELY-keskus, joka on myöntänyt hankkeelle rahoitusta 75 prosenttia (222 182 €) kokonaisrahoituksesta. Kuntarahoittajina hankkeeseen osallistuvat yhteensä 20 prosentin (59 247 €) rahoituksella Kokkolan kaupunki (41 258 €), Kaustisen seutukunta (10 780 €), Kannuksen kaupunki (4 764 €) ja Perhon kunta (2 445 €). Lisäksi hankkeen rahoitukseen osallistuvat 5 prosentin omarahoituksellaan Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Vaasan yliopisto.

Hankkeen toteutusaika on 1.8.2020–31.10.2023.

Hankkeessa työskentelee sekä Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen että Vaasan yliopiston henkilökuntaa.

Yhteyshenkilöt

  • Asiantuntija Paula Kivinen, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
  • Yliopistonlehtori FT Jenni Kantola, Vaasan yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
  • Projektisuunnittelija Seppo Penttilä, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
MECCO – Osaamista tukevat yhteistyön menetelmät