Innosta oppimaan - tee siitä oma ja yrityksen kilpailuetu

Kokkolan yliopistokeskuksen, KIP Servicen, Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston ja markkinointitoimisto Aava & Bangin kanssa toteutetaan koulutuspalvelu työelämän tarpeisiin.

Oppimisen iloa on työyhteisössä mielekästä vahvistaa, sillä niissä vietetään runsaasti aikaa ja ahkeroidaan samojen päämäärien tavoittamiseksi. Työyhteisöt ovat ammatillisen kasvun, työnimun ja menestymisen paikkoja, joissa meistä monet kokevat merkittäviä oppimisen kokemuksia.

Kuinka siis yhteisön oppimisen potentiaali saataisiin parhaaseen mahdolliseen kukoistukseen?

Innosta oppimaan on koulutus, joka antaa toimivia työkaluja työpaikalla tapahtuvan oppimisen vahvistamiseen. Kun henkilöstön oppimista osataan tukea ja ohjata oikealla tavalla, kasvattaa se organisaation elinvoimaa ja mahdollisuuksia menestymiseen.

Koulutus koostuu kolmesta eri osiosta, jotka yhdessä muodostavat 3op laajuisen Aikuisen ajattelu ja oppiminen-kurssin. Lisäksi koulutus antaa ajankohtaiset tutkimukseen perustuvat tiedot aikuisen ajattelusta ja oppimisesta ilmiönä, sekä perehdyttää käytännössä monipuolisiin viestinnän työkaluihin.

Lataa koulutusesite: Innosta oppimaan (pdf)

Oppiminen on ihmisen supervoima ja yritysten elinvoimatekijä!

Kohderyhmä

kouluttajat, perehdyttäjät, tiimivetäjät, myyjät, esihenkilöt ja avainhenkilöt, joiden työ sisältää strategian siirtoa, käytänteiden perehdyttämistä ja osaamisen kehittämistä.

Koulutuksen myötä yksilö ymmärtää erilaisia oppijoita ja pystyy tukemaan, sekä ohjaamaan oppimista oikeita työkaluja käyttäen. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa ammatillista kasvua ja ammatti-identiteetin vahvistumista. Koulutus tarjoaa yksilöille ja yrityksille mahdollisuuden kehittymiseen ja kilpailuetunsa varmistamiseen. Koulutuksen jälkeen osaat kouluttaa vaikuttavasti, ohjata tehokkaasti toisten oppimista, ja nostaa henkilöstön osaamista esiin.

Koulutusohjelman toteutus

Koulutuksen lähiopetus järjestetään Port Towerissa (Satamatie 330, 67900 Kokkola). Lisäksi koulutuksiin on mahdollista osallistua etäyhteyksien välityksellä. Etäosallistuminen tulee kuitenkin ilmoittaa jo ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistuja voi suorittaa koko koulutusohjelman, tai yksittäisiä osioita erillisinä.

KOULUTUS SIIRTYY SYKSYLLE 2023. TARKEMMAT PÄIVÄMÄÄRÄT ILMOITETAAN LÄHIAIKOINA

Osio 1: Oppimisen supervoima:
Ensimmäisessä osiossa perehdytään oppimiseen ja siihen, mitä tiede tietää oppimisesta. Koulutettava saa kattavan näkökulman siitä, mikä hänen oma supervoimansa kouluttaja ja esiintyjänä on, ja kuinka luoda innostava ja osallistava koulutus.

Pvm ilmoitetaan keväällä 2023 klo 8.00-16.00 lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)
Pvm ilmoitetaan keväällä 2023 lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)

Osio 2: Ajattelu on taitolaji
Toisessa osiossa keskitytään ajattelun kehittymiseen tieteellisestä näkökulmasta. Lisäksi Aava&Bang tarjoaa käytännönläheisen kokonaisuuden kouluttajan copywriting ja visuaalisuuden työkaluista. Koulutuksen kautta löydetään oikeat ilmaisutavat sekä hyödynnetään visuaalisia menetelmiä digitaalisten materiaalien tuotossa.

Pvm ilmoitetaan keväällä 2023 lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)
Pvm ilmoitetaan keväällä 2023 lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)

Osio 3: Kouluttajan vaikuttava viestintä videolla
Kolmas osio rakentuu mobiilivideokoulun ympärille. Osiossa tekniset ja viestinnälliset perusvinkit tulevat tutuiksi osallistujalle. Koulutuspäivien aikana toteutetaan videon suunnittelu, kuvaus tavoitteiden mukaisesti ja harjoitellaan käytännössä, miten opittua voidaan viedä työyhteisöön. Mobiilivideoiden prosessi käydään yhteisesti läpi keskustellen.

Pvm ilmoitetaan keväällä 2023lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)
Pvm ilmoitetaan keväällä 2023 lähiopetusta (Port Tower, Kokkola)

Tarkempi kuvaus koulutuspäivien sisällöstä: Innosta oppimaan (pdf)

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan: KIP Service | Innosta oppimaan – tee siitä oma ja yrityksen kilpailuetu!
Ilmoittautuminen koulutukseen on avoinna!

Kouluttajat

Kouluttajina toimivat Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston yliopistonopettaja KT Minna Maunumäki, yliopistonopettaja KM & FM Reeta Kotkamaa sekä Vilja Laaksonen ja Tommi Niukkanen Aava&Bang

Hinta

Koulutus on maksullinen. Koko koulutuksen hinta on 2 976 € (sis alv.). Koulutuksen hinta sisältää opetuksen ja ohjauksen, opintomateriaalit, koulutuspäivän aikana ruokailut, avoimen yliopiston opintorekisteriin liittymisen ja opintomerkinnät. Koulutukseen otetaan 40 koulutettavaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Peruutusehdot

Mikäli peruutat osallistumisesi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, emme peri peruutusmaksua. Myöhemmin peruutettaessa tai kokonaan peruuttamatta jättäessä perimme 50 prosenttia koulutuksen hinnasta / koulutettava. Estyneen tilalle voidaan vaihtaa kuluitta toinen henkilö.

Lisätietoja koulutuksesta

Jenny-Katariina Tahkola, projektisuunnittelija jenny-katariina.12.tahkola@jyu.fi,
Minna Maunumäki, minna.j.maunumaki@jyu.fi,
Reeta Kotkamaa, reeta.l.kotkamaa@jyu.fi,
Jonas Sandlin, Kip Service Oy, koulutuspäällikkö 010 5059 543.