Opiskele, missä haluat, vaikka Brasilian lämmössä

Rony opiskelee tietotekniikan maisterikoulutuksessa - Brasiliassa asuen

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Rony Franca Leppänen, 26-vuotias Turun Ammattikorkeakoulusta vuoden 2016 kesäkuussa valmistunut tuotantotalouden insinööri. Olen syntynyt Raisiossa ja asunut pääosin Turun seudulla, mutta viimeiset lähes kolme vuotta olen asunut vaimoni kanssa João Pessoassa, Brasiliassa.

Olen ollut erittäin tyytyväinen opintoihin ja myöskin siihen opintojen tuomaan sisäiseen kasvuun, jonka olen itsessäni havainnut viimeisen reilun parin vuoden aikana.

Miksi valitsit juuri tämän maisteriohjelman?

Pian insinööriksi valmistuttuani ja Brasiliaan muutettuani pohdin, että miten tästä tulisi seuraavaksi pohjustaa ja rakentaa tulevaisuutta. Sen verran olin suunnitellut ja valmistautunut, että minulla oli hakemuspaperit vetämässä paikallisen liittovaltion yliopiston taloustieteiden maisteriohjelmaan. Mutta, päätös mahdollisesta hyväksymisestä kesti vielä pitkään ja toki ei ollut myöskään varmaa, että pääsenkö kyseiseen ohjelmaan edes opiskelemaan. Lisäksi minulla oli aina ollut halu suorittaa ylempi korkeakoulututkinto suomalaisessa korkeakoulussa. Pohdin, että Suomessa monia kursseja ja jopa erillisiä opintokokonaisuuksia on pystynyt suorittamaan etänä verkossa. Olisikohan jollakin korkeakoululla kokonainen maisterin tutkintokin opiskeltavissa etänä?

Näin löysin puhtaasti googlaamalla Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja erityisesti tietotekniikan maisteriohjelman. Lisäksi pohjakoulutuksesta riippuen Chydenius näytti tarjoavan erilaisia opintopolkuja. Tämä vaihtoehto vaikutti todella hyvältä ja tuntui vastaavan vaatimuksiani. Laitoin saman tien sähköpostia Chydeniukselle, johon vastauksen pian sainkin ja asiat lähtivät etenemään reippaasti. Viikon päästä olin jo suorittamassa täydennettäviä opintoja ja näin suunnitellun opintopolun mukaisella matkalla kohti sensoriverkkojen maisteriohjelmaa.

Miten opiskelet? Miten opinnot ja opiskelujärjestelyt ovat vastanneet tarpeitasi?

Kuinka ollakaan minut lopulta hyväksyttiin myös taloustieteiden maisteriohjelmaan, joten siitä alkoi taival kahden maisterin tutkinnon samanaikaisessa suorittamisessa. Otin haasteen kuitenkin vastaan innostuneena ja päämäärätietoisena. Käytännössä se aika, minkä taloustieteen opinnot ovat antaneet myöden, on tullut käytettyä etäopintojen edistämiseen. Tämä on onnistunut olosuhteisiin nähden hyvin, vaikkakin vaatinut lukuisten viikonloppujen uhraamisen. Tällä hetkellä viimeistelen taloustieteiden gradua, jonka jälkeen alkaa sitten tietotekniikan gradun työstäminen.

Onnistuminen opinnoissa on kurinalaisen työnteon lisäksi myös onnistuneiden opiskelujärjestelyiden tulosta. Erilaisia monimuoto-opiskelussa käytettäviä koulutusteknologioita hyödyntämällä Chydenius takaa opintojen sujuvan suorittamisen ajasta ja paikasta riippumatta – tämän voin täysin allekirjoittaa näin ulkomailtakin. Lisäksi Chydeniuksen tarjoamien opintojen rinnalla yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa on tuonut uusia ulottuvuuksia vapaavalintaisiin syventäviin etäopintoihin, joka on entisestään motivoinut opiskelua. Näin olen sensoriverkkojen lisäksi pystynyt kartuttamaan osaamistani muista ajankohtaisista aiheista, kuten data-analytiikasta ja kyberturvallisuudesta. Opiskeluinto on vain kasvanut kasvamistaan opintojen aikana ja uskonkin vahvasti, että matka jatkuu myös jatko-opintojen puolelle.en aikana.

Kenelle suosittelet koulutusta?

Kuten mainittua, niin Chydeniukselle on mahdollista päästä opiskelemaan eri pohjatiedoilla. Itsellä pohjakoulutukseni antoi tasan 5 opintopistettä täydennettäviin opintoihin eli minun tuli suorittaa suurin osa täydennettävistä opinnoista ennen hyväksymistä itse maisteriohjelmaan. Tämä ei missään nimessä ole mahdotonta ja suorittamisvauhti riippuu viime kädessä itsestä. Olen ollut erittäin tyytyväinen opintoihin ja myöskin siihen opintojen tuomaan sisäiseen kasvuun, jonka olen itsessäni havainnut viimeisen reilun parin vuoden aikana. Voin siis erittäin lämpimästi suositella opintoja Chydeniuksella aivan kaikille – pohjakoulutuksesta riippumatta!