Kokkolan yliopistokeskukselle tukea jatkuvan oppimisen kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä

Vaasan yliopisto yhteistyökumppaneineen on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä jatkuvan oppimisen kehittämiseen 920 000 euroa kahteen eri hankkeeseen: yhteistyöhön työllisyyden kuntakokeilujen kanssa ja energiavarastoinnin osaamisen kehittämiseen.

Hankkeiden tavoitteena on tukea ihmisiä osaamisen kehittämisessä ja siten vahvistaa heidän asemaansa työmarkkinoilla sekä edistää työvoiman saatavuutta ja tukea työllistymistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kaiken kaikkiaan yhteensä noin 30,9 miljoonan euron edestä määrärahoja jatkuvaa oppimista tukeville hankkeille ja kokeiluille.

Vaasan yliopiston, Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja Seinäjoen yliopistokeskuksen yhteishanke on saanut 500 000 euroa kehittääkseen toimintamallia, jossa alueellista yhteistyötä laajentamalla vastataan työnhakijoiden koulutustarpeisiin ja alueen osaamistarpeisiin ja tuetaan työllisyyden kuntakokeiluja.

Työtä hakevien näkökulmasta konkreettinen toimenpide on työllistymiseen tähtäävien koulutuspolkujen suunnittelu ja kouluttautuminen yhteistyössä mahdollisen työnantajan kanssa. Elinkeinoelämälle suunnatut toimenpiteet tähtäävät osaavien tekijöiden löytymiseen. Lisäksi hankkeen koulutuksilla vastataan sekä työvoimapula-alojen osaamistarpeisiin mutta myös työ- ja elinkeinoelämän uudistus- ja muutostarpeisiin. Hanke käynnistyy syksyllä 2020 ja jatkuu vuoteen 2022.

Lisätiedot

Paula Kivinen, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Henna Hyytiä, koulutuspäällikkö, jatkuva oppiminen
Vaasan yliopisto
puh. 029 449 8989
etunimi.sukunimi@univaasa.fi