Aikuiskasvatuksesta eväitä jatkuvaan oppimiseen

Mikä ihmeen aikuiskasvatustiede?

Varmasti kaikki ovat kuulleet käsitteestä ”elinikäinen oppiminen”, sitten tarkennuksista elämänpituinen oppiminen tai elämänlaajuinen oppiminen. Tuorein avaus viime syksyltä on ”jatkuva oppiminen”, joka tarttui koulutuspoliittisista keskusteluista arkipuheeseen. Tärkeällä asialla on monia määritelmiä ja pieniä nyanssieroja. Käsitteiden määrittely on tieteessä kuitenkin keskeistä: aikuiskasvatustieteellä tarkoitetaan teoriaa ja tutkimusta aikuisten oppimisen, opiskelun ja opettamisen monista muodoista ja käytännöistä sekä aikuisen elämän laajoista kasvua ja kasvattamista koskevista teemoista. Aikuiskasvatus taas viittaa erilaisiin aikuisen kasvun, kasvattamisen ja oppimisen sekä elämän eri alueiden käytäntöihin. (ks. Collin & Paloniemi 2007.)

Aikuiskasvatustieteellä on Suomessa pitkät perinteet. Alan ydinkäsitteet limittyvät tiukasti ajan ilmiöihin. Alussa keskeisiä käsitteitä olivat valistus, sivistys, kasvatus ja koulutus, jotka ajan mittaan täsmentyivät. Aikuiskasvatustieteen asema on suomalaisissa yliopistoissa edelleen vahva — kansainvälisestikin arvioituna. Tieteenalan poikkitieteellinen luonne on korostunut entisestään 2000-luvulla. Aikuiskasvatustieteen tarkastelukohteet ovat laajat ja kytkeytyvät tiukasti arjen ja tulevaisuudenkin teemoihin. Arkiajatteluunkin nojaten luonnollista on, että kautta aikojen on kehitetty ja opittu - pakon edessä ja elämisen ehtona. Vaikka vanhan sananlaskun mukaan vanha koira ei opi uusia temppuja, on elinikäisen ja jatkuvan oppimisen pakko ja mahdollisuus meidän kaikkien kohdalla totta. Maailma muuttuu, me voimme olla siinä mukana tai aktiivisesti muutosta tekemässä. Syrjään ei voi jäädä kukaan.

Aikuiskasvatustiede tarjoaa tiedeperustaista peilauspintaa muuttuvan maailman ja yksilön suhteen tarkasteluun, aikuisen näkökulmaa, monitieteisyyttä sekä ajankohtaisuutta painottaen. Sisällöllisesti aikuiskasvatustiede tarkastelee esimerkiksi juuri aikuisen oppimisen ja ajattelun kehitystä, muuttuvaa yhteiskunnan, työelämän ja yksilön välistä muutosdialogia. Aikuiskasvatustieteen opintojen kautta voi saada elinikäiselle ja jatkuvalle oppimiselle juuret, mutta myös purjeet tulevaisuuteen, alasta ja lähtökohdasta riippumatta. Avoimen yliopiston aikuiskasvatustieteen opinnoissa on oiva mahdollisuus päivittää omat käsitykset ja haastaa itsensä oppimaan, ilmoittaudu mukaan!