Yhä laajempi avoin yliopisto: Kaksi vahvaa avointa yliopistoa yhteen

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen avoimen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston toiminnot yhdistyvät elokuun 2021 alusta alkaen. Näiden muodostama avoin yliopisto palvelee valtakunnallisesti sekä paikallisesti laajalla ja monipuolisella tarjonnalla.

Jyväskylän yliopiston hallitus teki 31.5. kokouksessaan päätöksen yhdistää kahden avoimen yliopiston toiminnat. Jatkossa Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto palvelee myös Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.

”Yliopistokeskuksilla on tärkeä alueellisen kehittämisen rooli. Lisäksi jatkuvan oppimisen merkitys elinkeinoelämän uudistamisessa on kasvanut. Haluamme tarjota avoimen yliopisto-opetuksen kautta entistäkin paremmat kouluttautumisen mahdollisuudet niin yliopistokeskuksessa kuin valtakunnallisesti. Muutos mahdollistaa toiminnan kehittämisen pitkällä tähtäimellä sekä vahvistaa yhteistä rooliamme jatkuvan oppimisen palveluiden tarjoajana”, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori ja yliopistokeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Henrik Kunttu.

Palvelua paikallisesti, opintomahdollisuuksia joustavasti

”Avoimen yliopiston tarjonta ja sitä kautta rakennetut väylät ylempiin korkeakoulututkintoihin ovat alueellisesti merkittävä tekijä osaamistason kehittäjänä, ei pelkästään Keski-Pohjanmaan alueella vaan laajemminkin Pohjanmaalla ”, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Marko Aittola sanoo.

Avoimen yliopiston palvelut, opetus ja ohjaus mukaan lukien, säilyvät Kokkolassa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Myös avoimen yliopiston henkilöstö jatkaa työskentelyään, pääosin aiemmissa tehtävissään, uudessa yhteisessä organisaatiossa.

Avointen yliopistojen toimintojen yhdistäminen on sujunut yhteistyötä tehden ja opiskelijoiden monipuolisia opintomahdollisuuksia kehittäen.

”Avoimessa yliopistossa yhdistyvät tutkimukseen pohjautuva tieto, laadukas opetus eri aloilla sekä opintojen joustavuus. Opiskelun kautta tutkittu tieto vaikuttaa myös yhteiskunnassa ja kehittää työelämää. Sitä me haluamme yhdessä edistää”, Aittola sanoo.

Valtakunnallinen avoin yliopisto: Opintoja verkon välityksellä

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto on suoritettujen opintopisteiden määrässä mitattuna Suomen suurin avoin yliopisto, jossa opiskeli viime vuonna noin 27 000 henkilöä. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen avoin yliopisto palveli opinnoillaan vuonna 2020 noin 3 000 opiskelijaa. Opinnot ovat avoimet kaikille ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Monelle avoin yliopisto on tie tutkintokoulutukseen.

Valtaosa avoimen yliopiston opinnoista on opiskeltavissa joustavasti verkon välityksellä. Opinnot voi aloittaa avoimessa ympäri vuoden. Ne sopivat erilaisiin elämäntilanteisiin.

”Yhdessä tarjoamme yhä laajemman, kiinnostavan ja jatkuvasti kehittyvän opintotarjonnan jatkuvan oppimisen kentällä valtakunnallisesti. Panostamme etäoppimiseen ja sen tueksi tarjoamme lähiopetusta kolmella paikkakunnalla, ja opintojamme tarjoaa laaja yhteistyöoppilaitosten verkosto Suomessa”, Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen sanoo.

Lisätietoja:

  • Marko Aittola, johtaja, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius: marko.aittola@jyu.fi, 040 7267 865
  • Jukka Lerkkanen, johtaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto: jukka.lerkkanen@jyu.fi, 0400 249 643