Uutta: opintotarjontaa lukiolaisille

Lukiolainen voi syksystä 2019 alkaen sisällyttää lukio-opintoihinsa korkeakouluopintoja

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on tiivistänyt yhteistyötä Keski-Pohjanmaan lukioiden kanssa. Uuden syksyllä 2019 voimaan astuvan lukiolain mukaan osa lukiokoulutuksen oppimäärän opinnoista tulee järjestää yhteistyössä yhden tai useamman korkeakoulun kanssa. Jokaisella lukiolaisella on siten mahdollisuus sisällyttää lukio-opintoihinsa korkeakouluopintoja, joita lukiot ja korkeakoulut yhteistyössä mahdollistavat.

Alueen korkeakoulutoimijat ovat yhdessä lukioväen kanssa suunnitelleet lukiolaisille kohdennettuja opintoja ja korkeakouluopintojen opiskeluun liittyviä käytänteitä. Mukana suunnittelussa ovat olleet Centria ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto sekä Vaasan yliopiston avoin yliopisto.

Keski-Pohjanmaan lukioiden Wilmaan on rakennettu oppilaiden valittavaksi korkeakouluopintojen tarjotin, josta on mahdollista valita eri alojen opintoja eri yliopistoista ja avoimesta ammattikorkeakoulusta. Lukiot tiedottavat opiskelijoille koulukohtaisesti käytännöistä, kuten maksuista ja aikatauluista. Avoimen yliopiston opintoneuvojilta saa lisää tietoa opinnoista ja opintoneuvojat tarjoavat myös ohjausta ja neuvontaa opiskelijoille.

Lisätietoja:
https://www.chydenius.fi/fi/avoin-yliopisto/opintotarjonta/opintoja-lukiolaisille
http://www.kpkesayliopisto.fi/kategoria/lukiolaiskurssit