Työnohjaajakoulutus 2008 - 2010

Koulutus toteutettiin vuosina 2008-2010.

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius järjestää yhteistyössä Metanoia Instituutin kanssa työnohjaajakoulutuksen, joka on laajuudeltaan 60 opintopistettä. Koulutus koostuu seitsemästä kolmipäiväisestä, kahdesta kaksipäiväisestä ja yhdestä viisipäiväisestä seminaarista sekä työnohjauksesta ja sen harjoittelusta, teoriaopiskelusta sekä vertaisryhmätyöskentelystä ja itseopiskelusta.
 

Tavoitteena on
- antaa osallistujille perustiedot ja taidot työnohjauksesta ja työnohjaustyöskentelystä sekä auttaa soveltamaan tätä tietoa ja osaamista omassa työssä ja työorganisaatiossa
- antaa valmiudet työnohjaajana toimimiseen yksilöiden, yhteisöjen sekä organisaatioiden parissa
- luoda edellytyksiä oman persoonallisuuden jatkuvalle kehittymiselle ja uudistumiselle

Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu moniammatilliseksi: sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan henkilöstölle, teologeille, yritysten henkilöstölle ja kouluttajille.Työnohjaajakoulutus soveltuu henkilöille, joilla on jo oman alansa työkokemusta ja jotka haluavat edelleen kehittää itseään, työnsä laatua ja ammatillista osaamistaan. Osallistujilta edellytetään vähintään keskiasteen ammatillista perustutkintoa, henkilökohtaista aitoa osallistumismotivaatiota sekä mahdollisuutta koulutuksen aikaiseen työnohjaustyöskentelyyn. Osallistujat valitaan hakulomakkeen ja mahdollisen haastattelun perusteella.

Työskentelyn luonne
Koulutuksessa pyritään erilaisten työnohjauksellisten työtapojen luovaan yhdistelyyn. Koulutukseen sisältyy sekä kokemusperäisiä ja toiminnallisia, että teoreettisia oppimistapahtumia. Työskentelyssä yhdistellään erilaisia oppimisprosesseja ja sovelletaan luovasti teoreettista tietoa.

Koulutus on prosessi, jonka kuluessa pyritään kehittämään omaa ammatillisuutta työnohjaajana, tutkimaan erilaisia työtapoja sekä käsitteellistämään asioita ja ilmiöitä eri teorioiden avulla. Tavoitteena on rakentaa identiteettiä työnohjaajana, kehittää työnohjauksellisia taitoja ja syventää yhteisöllisten ilmiöiden ymmärrystä.

Työtapojen taustalla on teoreettinen viitekehys, jonka avulla pyritään yhdistämään psykodynaamista ajattelua, systeemistä ja kompleksista hahmottamistapaa sekä kokemuksellisen oppimisen näkökulmia.

Koulutusohjelma koostuu seuraavista osioista:

1) Seminaarit (30 op)
Seminaarit koostuvat kokemuksellisista ryhmätapahtumista,”insight –työskentelystä”, teoriaopetuksesta, erilaisista työnohjaustilanteista, ryhmäharjoituksista ja yhteiskeskusteluista.

Seminaarien pääteemoja ovat
- työnohjauksen kehitysssuuntia ja lähtökohtia
- työnohjaus työn muiden tukimuotojen joukossa
- työnohjauksen aloittamisen kysymykset
- työnohjaussuhde ja työnohjausprosessi
- työnohjaajan roolit
- työnohjauksen menetelmät
- työn, sen organisoinnin ja johtamisen muuttuminen
- ryhmä- ja yhteisödynamiikka
- uudistuminen ja muutoksen dynamiikka
- työnohjauksen eettiset haasteet
- työnohjaajana jaksaminen ja kehittyminen sekä
- työnohjauksen päättämisen kysymykset

Seminaarit 2008
23.4-25.4.2008
Loput seminaariajankohdat tarkentuvat myöhemmin.

Viiden päivän seminaari on johtajuutta ja organisaatiodynamiikkaa käsittelevä ns. Tavistock -seminaari, joka järjestetään vuosittain Järvenpäässä. Osallistuja voi itse valita milloin käy kyseisen seminaarin (2008 tai 2009). Opiskelija kustantaa majoituksen ja matkat itse.

2) Seminaarityö (12 op)
Osallistujat tekevät koulutuksen aikana seminaarityön valitsemastaan aiheesta. Seminaarityönohjaus tapahtuu seminaarijaksoilla ja sähköpostin välityksellä.

3) Omakohtainen saatu työnohjaus (3 op)
Koulutukseen valittavilta edellytetään, että heillä on mahdollisuus saada omaa työnohjausta joko oman organisaation sisällä tai ulkopuolella. Kolme opintopistettä sisältää 30 (2x45min) istuntoa ja niihin valmistautumisen. Työnohjaajana on oltava koulutettu ohjaaja. Opiskelija kustantaa työnohjauksen itse.

4) Työnohjaajana toimiminen (3 op)
Ensimmäisen koulutusvuoden jälkeen koulutettavat toimivat itse työnohjaajina omissa organisaatioissaan. Kolme opintopistettä sisältää 30 (2x45min) istuntoa ja niihin valmistautumisen.

5) Työnohjauksen työnohjaus (1,5 op)
Seminaareissa tapahtuvan ohjauksen lisäksi, koulutettavat järjestäytyvät pienryhmiksi, joissa käsitellään koulutetun ohjaajan johdolla omia työnohjauskokemuksia. 1,5 opintopistettä sisältää 15 (2x45) istuntoa valmisteluineen. Opiskelija kustantaa työnohjauksen ohjauksen itse.

6) Kirjallisuus (3 op)
Koulutuksen aikana perehdytään työnohjaukseen liittyvään tieto- ja kaunokirjallisuuteen, josta laaditaan reflektoivia tekstejä.

7) Prosessikirjoittaminen, raportointi ja itsearviointi (7,5 op)
Koulutus sisältää jatkuvaa prosessikirjoittamista sekä oman työnohjaajaroolin kehittymistä koskevan itsearvioinnin, jonka tulee osoittaa omaa kehittymistä ja oman oppimisen hallintaa. Kehittymisprosessin arviointia tukee koko koulutuksen ajan pitämä päiväkirja työnohjauskokemuksista, joista kirjoitetaan raportti.

Kouluttajat
Koulutuksen johtajana ja pääkouluttajana toimii Timo Totro, Teol.tri, HuK. Hän on toiminut pitkään työnohjaajien ja työyhteisökonsulttien kouluttajana sekä johtamiskouluttajana Kirkon koulutuskeskuksessa. Hän on toiminut myös työnohjaajana sekä organisaatiokonsulttina yritysmaailmassa ja julkisella sektorilla. Tällä hetkellä hän työskentelee seniorikonsulttina Metanoia Instituutissa. Koulutusohjelman advisorina toimii FK, koulutusanalyytikko Harri Hyyppä. Hän on toiminut pitkään työnohjaajien kouluttajana Oulun, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa.

 

Lisätietoja
Erikoissuunnittelija Paula Kivinen, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius