Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Strategisen johtamisen toteutus

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos maanantai 17. tammikuuta 2011, 16.11

Organisaatio


Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on yhteistyösopimuksen mukaisesti toiminnallisesti Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen sekä Tampereen teknillisen yliopiston yhteinen yksikkö, vaikka se hallinnollisesti on Jyväskylän yliopiston erillislaitos. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen organisaatio määritellään Jyväskylän yliopiston hallintojohtosäännössä. Hallintojohtosäännön mukaan yliopistokeskuksen hallinnosta vastaavat johtaja ja johtokunta. Johtokunnan hyväksymässä työjärjestyksessä on määritelty yliopistokeskuksen sisäinen yksikkörakenne, yksiköiden päälliköiden vastuut sekä johtoryhmän kokoonpano ja rooli (organisaatiokaavio). Johtoryhmä on strategisen johtamisen väline johtajan ja yksiköiden välissä. Johtaja voi lisäksi nimittää työryhmiä suunnittelemaan tai kehittämään määrätyn kokonaisuuden toimintaa.

Johtokunnan roolia yliopistokeskuksen koordinaatiossa pyritään kehittämään. Yhteistyösopimuksessa on sovittu, että johtokunnassa on edustus Oulun ja Vaasan yliopistoista sekä alueen sopijatahoista kuitenkin niin, että vähintään puolet johtokunnan varsinaisista jäsenistä on Jyväskylän yliopiston henkilökuntaa. Tampereen teknillisellä yliopistolla on johtokunnassa asiantuntijajäsen.

Yliopistokeskus on jaettu koulutus- ja osaamisaloittain kasvatustieteiden, yhteiskuntatieteiden, tietotekniikan, kauppatieteiden, luonnontieteiden ja terveystieteiden yksiköihin. Lisäksi yliopistokeskuksessa on avoin yliopisto -yksikkö sekä hallinto ja tukipalvelut -yksikkö. Yksiköiden tehtävänä on toteuttaa yliopistokeskuksen alueellista ja yhteiskunnallista palvelutehtävää yliopistokeskuksen ydinprosesseja tuottamalla. Ydinprosesseja ovat tutkintotavoitteinen koulutus, avoin yliopisto koulutus, täydennyskoulutus ja tutkimus ja palvelutehtävät. Koulutusaloittaisen yksikköjaon tavoitteena on kerätä kunkin osaamisalan osaaminen yhteen ja hyödyntää sitä joustavasti kaikissa ydinprosesseissa. Koska yliopistokeskus sijaitsee kaukana emoyliopistosta, tukipalvelut tuottavat ydinprosessien tarvitsemia kirjasto-, tila-, tvt-, atk- sekä talouspalveluita. Tukipalveluiden kokonaisuutta on kuvattu tarkemmin laatukäsikirjan talousjohtamisen osiossa. 

Strategisen päätöksenteon läpinäkyvyys


Johtokunnan kokouksista pidetään pöytäkirjaa, joka julkaistaan web-sivuilla. Johtajan päätökset kirjataan ja julkaistaan yliopistokeskuksen intranetissä. Toiminta- ja taloussuunnitteluprosessiin liittyen järjestetään henkilöstökokouksia.

Yliopistokeskuksen tuloskortissa esitetään keskeiset tavoitteet, kriittiset menestystekijät ja arviointikriteerit. Siihen on myös liitetty toimintasuunnitelma -osio, jossa kuvataan keskeiset toimenpiteet suunnittelukaudelle. Yksikköjen tuloskortit toteuttavat yliopistokeskustason korttia. Tuloskortit julkaistaan intranetissä, yliopistokeskuksen kortti julkaistaan myös osana toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Yksikkötason strategisen johtamisen keinoja ovat lisäksi yksikköpalaverit, osassa yksiköitä sisäinen johtoryhmä sekä VPJ -tehtävämäärittelyt ja kehittämiskeskustelut.

Asiakirjoja ja www-sivuja


Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yhteistyösopimus
Jyväskylän yliopiston hallintojohtosääntö
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sisäinen organisaatio ja työjärjestys
Johtajan päätökset (www-sivut, intranet)
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tuloskortisto
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toiminta- ja taloussuunnitelma

Jaa |