Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Strategisen johtamisen suunnittelu

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos maanantai 17. tammikuuta 2011, 16.10

Strategisen johtamisen suunnittelun tavoitteena on seurata toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia, ennakoida tulevia toiminnan kehittämistarpeita ja yliopistokeskuksen tulevia toimintaedellytyksiä sekä asettaa niiden pohjalta pitkän aikavälin tavoitteita. Tavoitteena on varmistaa, että Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kykenee kehittämään toimintaansa toiminta-ajatuksensa mukaisesti ja saavuttamaan sille asetetut pitkän aikavälin tavoitteet. Strategisen johtamisen tavoite on varmistaa yliopistokeskuksen toiminnan vaikuttavuus, laadukkuus ja tuloksellisuus.

Strategisen johtamisen suunnittelun laatutavoite on toimintasuunnittelukierroksen toteuttaminen vuosittain niin, että siihen ovat osallistuneet ja sitoutuneet kaikki yliopistokeskuksen yksiköt.

Tavoitteiden asettaminen


Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tavoitteita määrittävät yliopistolaki, laki yliopistolain muutoksesta, hallitusohjelma ja koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma. Pitkän aikavälin tavoitteita ohjaavat Jyväskylän toimintojen osalta Jyväskylän yliopiston kokonaisstrategia, erillisstrategiat, erityisesti elinikäisen oppimisen strategia ja toiminta- ja taloussuunnitelma. Yliopistokeskuksen koordinaatiotehtävää ohjaavat lisäksi muiden yliopistokeskusyhteistyössä mukana olevien yliopistojen kokonaisstrategiat ja toiminta- ja taloussuunnitelmat. Koska yliopistokeskuksen toiminnan lähtökohta on yhteiskunnallinen ja alueellinen vaikuttavuus, tavoitteiden asettamiseen vaikuttavat myös yliopistokeskuksen toiminta-alueen strategiat, kuten Keski-Pohjanmaan maakuntaohjelma sekä valtakunnalliset aluekehittämistä tukevat linjaukset.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toiminnan perustana on yhteistyösopimus, jonka osapuolina ovat Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Vaasan yliopisto, Kokkolan kaupunki, Kokkolan seutukunta, Kaustisen seutukunta, Keski-Pohjanmaan liitto, Pietarsaaren kaupunki, Chydenius-instituutin kannatusyhdistys ja Keski-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys. Erillisellä liittymissopimuksella yliopistokeskusyhteistyöhön on liittynyt Tampereen teknillinen yliopisto. Sopimuksen mukaisesti yliopistokeskuksen keskeisin strategisen johtamisen asiakirja on toiminta- ja taloussuunnitelma, johon kirjataan yliopistojen yhteiset ja kunkin yliopiston erilliset tavoitteet Kokkolan yliopistokeskuksessa. Lyhyen aikavälin tavoitteet konkretisoituvat Jyväskylän yliopiston rehtorin kanssa solmittavalla tulossopimuksella.

Olennaisena osana yliopistokeskuksen toiminnan ohjausta ja laatujärjestelmää kehitetään tuloskorttijärjestelmää. Sen tavoitteena on toimia keskeisenä johtamisen, suunnittelun, ohjauksen ja seurannan välineenä. Sitä hyödynnetään myös yhteisöllisenä strategian muodostamisen sekä tavoitteista ja toiminnasta tiedottamisen välineenä. Yliopistokeskuksen tuloskortin tavoitteiden toteutumista tuetaan yksikköjen omilla tuloskorteilla. Vuosisuunnittelun eteneminen kuvataan yliopistokeskuksen toiminnanohjauksen vuosikellossa.

Erillisstrategioiden avulla kiinnitetään huomio jonkin teeman tai osa-alueen kehittämiseen. Keskeisiä voimassa olevia yliopistokeskuksen toimintaa ohjaavia strategioita ja asiakirjoja ovat Keski-Pohjanmaan korkeakoulujen alueellisen yhteistyön strategia, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia ja henkilöstöohjelma.

Toiminta- ja taloussuunnitelma, tuloskortit ja erillisstrategiat muodostavat yliopistokeskuksen suunnittelujärjestelmän. Yhdistettynä strategisen johtamisen toteutukseen ja laatujärjestelmätyöhön se toimii yliopistokeskuksen toiminnanohjausjärjestelmänä.

Strategiset tavoitteet

   
Opetusministeriön tavoitteena on kehittää yliopistokeskuksia aikuiskoulutuksen alueellisina koordinaatio- ja resurssikeskuksina. Opetusministeriössä odotetaan aikuiskoulutukseen profiloituneelta Kokkolan yliopistokeskukselta siihen liittyviä uusia avauksia. Suomen korkeakouluverkoston rakenteellisessa muutoksessa tulee arvioitavaksi myös yliopistokeskusten tehtävät ja roolit.

Yliopistojen yhteisiksi pitkän aikavälin tavoitteiksi on Kokkolan yliopistokeskuksessa sovittu korkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistäminen, koulutusväylien rakentaminen, tutkimuksen alueellisen vaikuttavuuden kehittäminen ja jatkokoulutuksen edistäminen sekä kampustoimintojen kehittäminen ja EU:n ohjelmakauden tavoitteiden toteuttaminen. Tavoitteista sovitaan toiminta- ja taloussuunnitelmassa.

Jyväskylän yliopiston avaintavoitteita yliopistokeskuksessa ovat yliopistokeskuskoordinoinnin kehittäminen, koulutusväylien luominen, tohtorikoulutuksen edellytysten kehittäminen, avoimen yliopiston toiminnan kehittäminen yhdessä muiden yhteistyöyliopistojen ja Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston kanssa, alueellisen palvelutoiminnan vahvistaminen, laadunvarmistusjärjestelmän kehittäminen sekä henkilöstön kehittäminen (tulossopimus).


Asiakirjoja ja www-sivuja


Yliopistolaki
Yliopistolain muutos
Hallitusohjelma
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma
Jyväskylän yliopiston kokonaisstrategia
Jyväskylän yliopiston elinikäisen oppimisen strategia
Jyväskylän yliopiston toiminta- ja taloussuunnitelma
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen yhteistyösopimus
Liittymissopimus Tampereen teknillisen yliopiston liittymisestä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toiminta- ja taloussuunnitelma
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja rehtorin välillä solmittu tulossopimus
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tuloskortisto
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toiminnanohjauksen vuosikello
Keski-Pohjanmaan korkeakoulujen alueellisen yhteistyön strategia
Chydenius-instituutin Kokkolan yliopistokeskuksen tieto- ja viestintätekniikan käytön strategia
Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen henkilöstöohjelma

Jaa |