Anders Chydenius

Yliopistokeskuksen esikuvana on Anders Chydenius, joka ajoi rohkeita uudistuksia uskoen yksilön ja yhteiskunnan kehitykseen ja avoimen keskustelun voimaan.

Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius (1729–1803) oli vapauteen, tasa-arvoon ja avoimuuteen perustuvan yhteiskunnan varhainen puolestapuhuja. Rohkeutensa ja ennakkoluulottomuutensa ansiosta tämä syrjäisen kappeliseurakunnan pappi nousi merkittävään asemaan vuosien 1765–66 valtiopäivillä.

Chydenius vaikutti keskeisesti vuoden 1766 painovapausasetuksen muotoutumiseen ja ennakkosensuurin poistumiseen. Asetuksessa säädettiin ensimmäistä kertaa maailmassa myös asiakirjojen julkisuudesta.

Sittemmin hän ajoi mm. uskonnonvapautta ja vaati parannuksia työväestön asemaan.

Anders Chydeniuksen näkemyksen keskiössä on vapaan ja ajattelevan yksilön nostaminen yhteiskunnan kehityksen käyttövoimaksi – niin taloudessa kuin muillakin aloilla.

Hänen toimintaansa leimaa monipuolisuus: yhteiskunnallisten kysymysten ohella hän käsitteli kirjoituksissaan mm. lääketiedettä, luonnontieteitä ja teologiaa.

Yliopistokeskus on yhdessä Anders Chydenius -säätiön ja Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry:n kanssa julkaissut Anders Chydeniuksen kootut teokset, joka sisältää hänen koko tuotantonsa alkukielellä ruotsiksi, suomennettuna ja osin englanniksi.

 Lisää Chydeniuksesta: anders.chydenius.fi/.