Biovalley Finland

Keski-Pohjanmaa tunnetaan Biolaaksosta: kemian, mineraalitalouden ja maaseutuelinkeinojen yhdistelmä älykkään erikoistumisen profiilina on uniikki ja erottaa alueen muista Suomen ja Euroopan alueista. Kesällä 2019 startannut Biovalley Finland on tuki- ja promootiohanke, jonka päämääränä on Biolaakson kansainvälistäminen.
Biovalley Finland

Hankkeen kotisivut: ► Biolaakso

Biovalley Finland –hankkeen päämääränä on, että Biolaaksosta muodostuu kansainvälisesti houkutteleva kiertotalouden ekosysteemi, jossa syntyy uusia yrityksiä, työpaikkoja ja investointeja. Tuloksena on vahva kiertotalousalue, jolla kolme toimialaa, kemianteollisuus, alkutuotanto ja kaivannaisteollisuus, toimivat synergisesti.

Biovalley Finland -hankkeen päätoteuttajana toimii Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Hanke toteutetaan ajanjaksolla 1.6.2019–30.4.2023 ja sen kokonaiskustannukset ovat 566 050 €. Rahoittajina toimivat Keski-Pohjanmaan liitto (EAKR), toteuttajat sekä Kokkolanseudun Kehitys Oy (KOSEK), Kaustisen seutukunta, Perhon kunta, Kannuksen kaupunki ja Kokkolan kaupunki.

Lisätietoja: Jouni Kaipainen (koordinaattori)