Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Yliopistojen varainhankinta

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos maanantai 05. syyskuuta 2011, 08.57

1.1.2010 voimaan astuneen yliopistolain mukaan yliopistot siirtyivät valtiosta erillisiksi julkisoikeudellisiksi tai säätiöyliopistoiksi ja ovat siten itse vastuussa omasta taloudestaan, maksuvalmiudestaan ja vakavaraisuudestaan. Vaikka valtio rahoittaakin edelleen yliopistoille säädetyt perustehtävät, uusi itsenäinen asema mahdollistaa ulkopuolisen rahoituksen laajenemisen.

Keski-Pohjanmaalta kerättyjen pääomien tuotto kohdistetaan alueen elinkeinoelämää ja kilpailukykyä tukevaan tutkimukseen, koulutukseen ja kehittämistyöhön. Lahjoituksilla varmistetaan Kokkolan yliopistokeskuksen toiminta pitkälle tulevaisuuteen.

Valtio tukee yliopistojen rahastojen kartuttamista 30.6.2011 saakka niin, että jokainen yksityisen lahjoitus yliopistojen peruspääomaan tuo yliopistolle 2,5-kertaisesti julkista rahaa. Esimerkiksi 1 miljoonan euron yksityisellä lahjoituksella yliopiston pääomaksi tulee 3,5 miljoonaa euroa.

Jaa |