Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Uutta avoimessa yliopistossa : Varhaiskasvatustieteen perusopinnot 25 op

tekijä: Päivi Vuorio Viimeisin muutos tiistai 23. elokuuta 2011, 16.02

Jyväskylän yliopistossa voi ainoana yliopistona Suomessa opiskella pääaineena varhaiskasvatustiedettä. Nyt varhaiskasvatustieteen perusopintoja voi opiskella ensimmäistä kertaa myös avoimessa yliopistossa – valtakunnallisesti ainutlaatuista!

Varhaiskasvatustiede sopii kaikille niille, jotka työskentelevät tai tulevat työskentelemään lasten ja lapsiperheiden tai näitä koskevien asioiden parissa ja ovat kiinnostuneita pienten lasten oppimisesta, kehityksestä ja hyvinvoinnista. Opintokokonaisuus soveltuu hyvin myös niille, jotka ovat kiinnostuneita lapsuuden ja muuttuvan yhteiskunnan keskinäisistä yhteyksistä sekä lapsuuden näkyvyyden edistämisestä ja tutkimisesta. Opinnoissa kysytään: Mitkä ovat lasten oikeudet? Mistä lapsuus koostuu, ja millainen on lasten asema? Millaista lapsilähtöinen kasvatusajattelu on, ja miten lapsen kehitystä tuetaan?

Opiskelu on joustavaa ja monimuotoista, opiskelija voi valita itselleen sopivimmat suoritustavat esim. oppimistehtävä, tentti, verkkokurssi ja verkkolukupiiri. Opintoihin sisältyy luentoja, jotka voit katsoa verkosta. Opinnot on mahdollista suorittaa täysin etäopiskeluna.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen avoimessa yliopistossa on mahdollista opiskella tänä syksynä ensimmäistä kertaa myös sosiaali- ja psykogerontologiaa sekä taidehistoriaa. Lisäksi uusia opintoja ovat viestintäkompetenssin kurssi ja puheviestinnän perusteet. Tarjonnassa on mukana myös paljon muita aineita, juuri nyt kannattaa poimia mielenkiintoisemmat ja ilmoittautua opiskelemaan!

Tietoa avoimen yliopiston lukuvuodesta 2011-2012.

Tervetuloa opiskelemaan!

Jaa |
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
Universitas Chydenius

UC1_2014