Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Osuuskauppa KPO lahjoitti 40 000 euroa Jyväskylän yliopistolle

tekijä: Päivi Vuorio Viimeisin muutos torstai 08. syyskuuta 2011, 10.50

Pohjanmaalla toimiva osuuskauppa KPO on lahjoittanut 40 000 euroa Jyväskylän yliopistolle. Kesällä tehty lahjoitus julkistettiin Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2011-2012 avajaisissa 8.9.2011. Lahjoituksen luovutti rehtori Aino Salliselle toimitusjohtaja Arttu Laine.

- Osuuskauppa KPO haluaa tukea toimialueensa yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistyötä. Meille läheisiä tutkimusaloja ovat muun muassa kaupan- ja palvelualojen tutkimus ja koulutus. Näemme tärkeäksi kehittää korkeakoulujen yhteistyötä toiminta-alueellamme, toimitusjohtaja Arttu Laine totesi.

- Pidän Osuuskauppa KPO:n lahjoitusta erittäin suuressa arvossa. Keski-Pohjanmaalta on lahjoitettu Jyväskylän yliopistolle kunnioitettavat 700 000 euroa. Alueelta yliopiston peruspääomaan tulevat lahjoitukset auttavat tuottoineen pitkäjänteisesti yliopistokeskuksen tulevaa kehitystä, rehtori Aino Sallinen painotti kiitossanoissaan.

Osuuskauppa KPO on yli 600 miljoonan euron vuosimyynnillään Suomen suurimpia alueosuuskauppoja. Se toimii Ylivieskan, Kokkolan, Pietarsaaren ja Vaasan talousalueilla. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on Jyväskylän yliopiston erillislaitos, kumppaneinaan toimivat Oulun ja Vaasan yliopistot.

Jokainen 30.6.2011 mennessä yksityiseltä sektorilta annettu lahjoitus toi yliopistolle 2,5-kertaisesti julkista rahaa. Yritykset ja yksityishenkilöt saavat lahjoituksestaan verovähennyksen. Yksityishenkilöiden verovähennysoikeutta on jatkettu vuoden 2011 loppuun saakka.


Lisätietoja:

rehtori Aino Sallinen, puh. (014) 260 1006, aino.sallinen@jyu.fi
toimitusjohtaja Arttu Laine, puh. 020 780 7002, arttu.laine@sok.fi,

Jaa |
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
Universitas Chydenius

UC1_2014