Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Maaseudun palveluihin erikoistumisen sijaan moniosaamista

tekijä: Päivi Vuorio Viimeisin muutos tiistai 21. kesäkuuta 2011, 16.23

Jouni Kaipainen: Järjestöjen kilpailukyky maaseudun palvelutuotannossa

Yhdistykset hyväntekijöistä alihankkijoiksi

Palveluja tuottavien yhdistysten toimintaympäristöä on viimeisen vuosikymmenen aikana eniten muuttanut tarve sopeutua julkisten hankintojen kilpailutussääntöihin. Muutos on ollut perustavanlaatuinen, sillä se on pakottanut itsensä yleishyödyllisiksi mieltäneet yhdistykset näkemään toimintansa osana (kuntapalvelujen) markkinoita. Henkistä muutosta ihmiskunnan hyväntekijästä kunnan alihankkijaksi ei ole ollut helppo hyväksyä.

Viimeisin uhka on EU:n komission julkaisema vihreä kirja, joka haluaa yhdistysten toiminnan arvonlisäverolliseksi. Jos kaikki yhdistysten varainhankinta kahvin ja makkaran myyntiä myöten muuttuu verolliseksi, yhdistysten tulot vähenevät ja paperityö lisääntyy. Seurauksena ihmisten vapaaehtoistyöstä saama henkinen tyydytys vähenee.

Muutosten seurauksena asiakkaat ja vapaaehtoiset voivat alkaa mieltää yhdistysten toiminnan liiketoiminnaksi. Tällainen uudelleenarviointi siirtää markkinoiden ja muun toiminnan välistä henkistä rajaa, jolloin uhkakuvaksi nousee vapaaehtoisten jääminen pois bisnekseksi mielletystä toiminnasta. Uusi ajattelu voi vähentää myös yhdistysten saamia avustuksia ja julkisia tukia. Kutsumusammatissa toimivien valikoituminen arvo-organisaatioina tunnettuihin yhdistyksiin voi loppua, jos kaikki toimijat kilpailevat samoilla markkinoilla ja yhdenmukaisilla toimintaperiaatteilla.

Tarjouskilpailulle on vaihtoehtoja

Kilpailu markkinoista (tarjouskilpailut) ei ole ainut tapa järjestää toimiva kilpailu. Tarjouskilpailut sopivat hyvin yksinkertaisten palvelujen ostamiseen, joissa palvelun ominaisuuksista voidaan helposti sopia. Tuotteistaminen ei kuitenkaan toimi monimutkaisten hyödykkeiden suhteen, sillä sopimukset jäävät aina väkisinkin epätäydellisiksi. Yhdistys on luonut historiallisen kehityksen myötä juuri nykyisin tarjolla olevat palvelut ja niiden tuotantoon sopivat resurssit. Erilaistettujen palvelujen ja erilaisten organisaatioiden pakottaminen samaan tarjouskilpailun muottiin ei välttämättä ole yhteiskunnan edun mukaista. Pelkistetyn vakiopalvelun tarjoaminen sopii huonosti osaamista pitkään kasanneelle organisaatiolle.

Asumismaaseudun kehittymisen kannalta palvelujen tarjontaa ohjaavat periaatteet ovat avainasemassa. Tarjonta ei kuitenkaan toimi teollisen toiminnan opeilla, sillä palvelujen ominaispiirteet on otettava huomioon. Kunnan organisoimien, hintoja alas painavien tarjouskilpailujen rinnalle mahtuu myös pitkäaikaisia asiakassuhteita ja asiakkaiden omaa päätöksentekoa vahvistavia käytäntöjä. Suoritteiden määrän kyttäämisen ja palvelujen tuotteistamisen tilalle pitäisi ottaa toiminnan vaikuttavuuden arviointi. Oikein määritelty tehokkuus on sitä, että asiat tehdään parhaalla mahdollisella tavalla kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Työntekijöiden määrän vähentäminen tuottavuusohjelmalla ei takaa, että kuntalaisten hyvinvointi paranee.

Maaseutumaisuus erottavana piirteenä

Maaseudulla on sekä vanha itsellisyyden ja omillaan pärjäämisen kulttuuri että yhteistyötä korostava talkooperinne. Maaseutu on myös etäisyyksiä ja harvaa asutusta. Maaseudun kulttuuriset ja fyysiset erityispiirteet voivat vaikeuttaa hyvinvointipalvelujen kaupallista tarjoamista. Kun ”uusavuttomuutta” ei hyväksytä ja vieraan apua ei haluta ottaa vastaan ennen kuin aivan pakko, palvelujen kysyntä jää vähäiseksi. Etäisyydet taas tekevät palvelujen paikalle tuomisesta kallista ja tehotonta, joten niitä ei tilata kuin äärimmäisessä hädässä. Asiakkaan liikkuessa palvelujen luokse palvelutarjonta keskittyy asutuskeskuksiin.

Maaseudun kulttuuriset ja fyysiset erityispiirteet avaavat mahdollisuuden miettiä uudenlaisia ratkaisuja. Uuden tekemisen ei pidä taistella alueellisia erityispiirteitä vastaan, vaan hyödyntää olemassa olevat kulttuuriset piirteet osaksi toimivaa palvelujärjestelmää.  Antamalla ihmisille enemmän vaikutusvaltaa omien palvelujensa tuottamiseen voidaan hyödyntää kotona asumisen halu, oman tuotannon perinne ja osaamisen, itsellisyys ja talkooperinne.

Monitoimisuus ja monialaisuus pelastavana tekijänä

Erikoistumisen ja mittakaavaetujen sijaan moniammatillisia työtehtäviä ja ohuita palveluvirtoja alueellisesti keskittäviä järjestelyjä. Monituote-edut syntyvät monien eri toimijoiden monipalvelupisteissä tai kylätalojen ja –koulujen ympärille rakentuvissa toimintaryppäissä. Pitkät asiointietäisyydet suojaavat paikallisia toimijoita keskuksissa toimivien yritysten hintakilpailulta samaan tapaan kuin pieni tullimuuri – maaseudun toiminta voi olla kuljetuskustannuksen verran kalliimpaa kuin asutuskeskuksessa tarjolla oleva palvelu.

Kyläyhdistysten perustamien monipalvelukeskusten toiminnan kasvu ainoiksi tiettyjen hyvinvointipalvelujen tarjoajiksi ei ehkä ole kilpailupoliittisesti tavoittelemisen arvoista, mutta maaseudun ohuilla markkinoilla (luonnollinen) monopoli voi olla tuotantokustannuksistaan edullisin tapa hoitaa julkiset ja yksityiset palvelutarpeet. Kylän palvelukeskus ei silti välttämättä ole rakenteena kestävä, vaikka se onkin markkina-alueensa ainut tuottaja. Päätuotteen tuotannon siirtyminen toiselle toimijalle tarjouskilpailun myötä voi aiheuttaa ketjureaktion, jossa myös muut tuotetut hyödykkeet muuttuvat kannattamattomiksi. Kuntien kannattaisi vakavasti harkita, miten yhdistyksen tarjoama markkinahyödykkeistä ja yleishyödyllisistä markkinattomista palveluista koostuva kokonaisuus voitaisiin ottaa tarjouskilpailuissa huomioon valitukset kestävällä tavalla.

Palvelusetelit ja muut kysyntää vahvistavat ratkaisut eivät maaseudulla välttämättä saa aikaan yksityistä tarjontaa. Tämä johtuu siitä, että palvelujen kysynnän ennakoiminen, havaitseminen ja siihen vastaaminen on alueellisesti sirpaloituneilla markkinoilla vaikeaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kysynnän ennakointia vaikeuttaa myös epävirallisen (perheet, suku, vapaaehtoiset) toiminnan määrän paikkakunta­kohtainen vaihtelu.  Uusi liiketoiminta voi tarvita määräaikaista tukea pärjätäkseen kilpailussa.

Voitetaan palvelun hinnassa, hävitään sosiaalimenoissa?

Yhdistykset tuottavat monitoimisia hyötyjä, kun ne tuottavat palveluja käyttäen apuna vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Jos kunnat ja valtio eivät tunnista tätä kaksoishyötyä, vaan etsivät kokonaisedullista toimijaa pelkästään ostettavan päätuotteen kriteerein, yhteiskunnallisia hyötyjä menetetään. Tällainen ongelma voi olla arkea kunnissa, joissa hankintatoimi on siirretty hankinta-ammattilaisille. Koordinoimattoman toiminnan myötä se, mitä hankinnoissa säästetään, menetetään kunnan sosiaalimenojen kasvuna.

Tutkimusraportti on kokonaisuudessaan luettavissa verkkojulkaisuna

Jaa |
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
Universitas Chydenius

UC1_2014