Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Avoimet opinnot esillä Työnhakukeskuksessa

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.21
Tiedote 10.2.2010

Työttömien työnhakijoiden mahdollisuudet opiskeluun ovat parantuneet vuodenvaihteessa voimaan tulleen uudistuksen myötä.  Jos työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän itsensä valitseman koulutuksen työllistymistä edistäväksi, työtön saa opiskella päätoimisesti menettämättä työttömyyskorvaustaan.  Työtön voi näin esimerkiksi hankkia uuden ammatin.

Tie tutkintoon voi alkaa avoimesta yliopistosta tai avoimesta ammattikorkeakoulusta, jotka tarjoavat korkeakouluopintoja ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Opinnot voi monissa oppiaineissa aloittaa ympäri vuoden.  Avoimia opintoja voi suorittaa myös täydennyksenä aiempiin opintoihin ja parantaa näin työnsaantimahdollisuuksia ja vahvistaa ammattitaitoa. Osan avoimista ammattikorkeakouluopinnoista voi suorittaa myös täysin kotoa käsin, jos omaa internetyhteydellä varustetun tietokoneen. Tämä mahdollistaa myös esimerkiksi kotiäitien tai ulkomailla oleskelevien korkeakouluopintojen suorittamisen. 

Avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opetustarjontaa esitellään työnhakukeskuksessa Kokkolassa torstaina 18.2. klo 13-14. Tilaisuuden järjestävät Työnhakukeskuksen kanssa yhteistyössä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Centria tutkimus ja kehitys. Se on avoin kaikille kiinnostuneille.


Lisätietoja:
Koulutuspäällikkö Sari Lehto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, puh. (06) 8294 210 tai 040 5955329
Kehittämispäällikkö Marja Haulos, Centria tutkimus ja kehitys, puh. 044 725 0402

Jaa |
Universitas Chydenius

UC1_2014