Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Sosiaalialan kenttä ja tutkimus tiiviimpään yhteistyöhön

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.22
Tiedote 30.4.2009

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius järjesti huhtikuussa 2009 jo toisen kerran maakunnan sosiaaliväelle suunnatun seminaari-iltapäivän. Vuosittaisen seminaarin tavoitteena on tiivistää sosiaalialan tutkimuksen ja kentän välistä vuorovaikutusta ja kertoa uusimmista tutkimuksista.

Seminaarin aloitti professori Kari Ilmonen kertomalla keskipohjalaisesta arvomaisesta. SONet Botnian vs. kehittämispäällikkö Pirjo Knif tiedotti Keski-Pohjanmaalle saadusta lastensuojelun ja perhetyön kehittämishankkeesta. Hanketta rahoitetaan valtakunnallisesta KASTE-ohjelmasta ja siinä ovat mukana kaikki Keski-Pohjanmaan kunnat. Hankkeen puitteissa maakuntaan luodaan sosiaalialan opetus- ja tutkimusklinikka ammattikorkeakoulun, yliopistokeskuksen ja kuntien yhteistyönä. Seminaarin toisessa osassa sosiaalityön valmistuvat maisterit esittelevät tutkimuksiaan.

Lastensuojelun dialogisella työmenetelmällä osallisuutta ja toivoa vanhemmille

 
Ylivieskalainen Minna Mäkelä on tarkastellut tutkimuksessaan lastensuojelun verkostopalavereissa käytettävää  dialogista työmenetelmää. Hän on selvittänyt, missä määrin dialoginen työmenetelmä tuottaa asiakkaan osallistumismahdollisuuksia ja osallisuuden kokemuksia. Tutkimustulosten mukaan kyseisen  työmenetelmän käyttäminen palaverikäytäntönä rajoittaa asiantuntijavallan ilmenemistä ja antaa asiakkaalle tasa-arvoisemman mahdollisuuden osallistua asiansa käsittelyyn. Asiakkaan osallisuus kuitenkin edellyttää riittävää tietoa toisenlaisesta palaverimenetelmästä. 

Merkittävintä vanhemmille on tuntemus toivosta, että asiat voivat muuttua paremmaksi. Aikaisemmat kokemukset palvelujärjestelmien asiakkuudesta voivat kuitenkin estää toivon syntymistä. Tutkimuksessa havaittiin, että avoimuuden ja kokonaisvaltaisuuden puutteet vaikeuttivat lopulta dialogisen kohtaamisen kokemista. Lastensuojelutyössä tarvitaan keskinäistä luottamusta ja avoimuutta, lupaa ottaa asioita esille ja rohkeasti ihmetellä yhdessä erilaisia totuuksia.

Nuorten identiteettiä vahvistettava, ei pakotettava aktivointiin


Oulaisista kotoisin olevan Liisa Sorvojan tutkimus liittyy ajankohtaiseen aktivoivaan sosiaalipolitiikkaan ja siinä tutkittiin nuorten omasta näkökulmasta nuoriin kohdistuvan työhön tai koulutukseen aktivoinnin hankaluuden syitä. Tutkimuksessa aihetta tutkittiin nuorten oman identiteetin ja arjen kautta. Lisäksi selvitettiin nuorten suhdetta viranomaisiin. Tavoitteena on saada nuorten näkökulma esiin heihin kohdistuvien palveluiden kehittämisessä.

Tutkimuksessa haastateltiin nuoria Oulusta ja Kalajokilaaksosta. Haastattelujen perusteella nuorten arki ja identiteetti vaikuttavat suhteellisen normaalilta erilaisine vastoinkäymisineen. Kolhut ja käännekohdat elämässä ovat yksillä olleet varsin tavanomaisia, toisilla taas rankkoja. Kenenkään kohdalla nykyinen tilanne työn ja koulutuksen ulkopuolella ei ole ollut oma. Siihen ovat johtaneet erilaiset tapahtumat elämänkulun varrella. Nuorten usko ”normaalin” arjen tavoittamiseksi oli luja, mutta nuoret olivat varovaisia tulevaisuudenodotuksissaan. Työelämän nuoret kokivat turvana, joka poistaisi arjessa olevan epävarmuuden. Mutta uskallus astua työelämään tai opiskeluun tuntui nuorista pelottavalta. Suhteessaan viranomaisiin nuoret näyttäytyivät kuitenkin varsin ongelmallisilta. Tutkimuksen kohteena olleet nuoret tarvitsevat arjessaan ennen kaikkea oman identiteetin vahvistamista, mutta suhteissa viranomaisiin identiteetti usein haurastuu entisestään. Aktivointisuunnitelma erilaisine sanktioineen ei näiden nuorten kohdalla ole tarkoituksenmukainen. Järjestelmä pakottaa nuoria toimenpiteisiin, joihin heidän voimavaransa eivät riitä. Nuoret pyrkivät toimimaan niin kuin järjestelmä heiltä vaatii eivätkä uskalla tuoda omia ajatuksiaan esille. Nuorten todellisten toivomusten kuuleminen vaatii toisenlaista työotetta kuin vallitseva aktivointipolitiikka esim. sosiaalityöntekijöiltä vaatii.

Ikääntyneet toimijoina alkoholikulttuurissa 


Kokkolalainen Aija Ström esitteli tutkimustaan ikääntyvien alkoholinkäytöstä. Tutkimuksessa haastateltiin 56 – 66-vuotiaita alkoholia eri tavoin käyttäviä miehiä ja naisia. Teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Jyrkämän (2007) toimijuusteoriaa. Toimijuudessa ulottuvuuksina on kyetä, osata, haluta, voida, täytyä ja tuntea, joita Ström sovelsi alkoholitoimijuudeksi. Kyetä kuvaa sitä, missä, kenen kanssa käyttää ja miten hankittuna sitä käyttää. Esimerkiksi yhden haastatellun mukaan: ”Meillä kun lapset tulevat pyhänä syömään, on viiniä ruoan kanssa. Tarjoillaan vieraille, se on ehkä nyt niin yleistä”. Osata viittaa taitoihin käyttää alkoholia, tiedostaa terveyshaitat ja se kuvaa käyttämisen määrää ja useutta. Haluta liittyy tahtomiseen, päämääriin ja tavoitteisiin, esimerkiksi ”Mökillä kyllä sitten kesällä pitää joskus juoda kylmä kalja saunan päälle terassilla istuessa. Silloin se elämä oikein maistuu”. Voida viittaa mahdollisuuksiin ja suhtautumista alkoholin käyttöön. Täytyä –ulottuvuuteen kuuluvat fyysiset ja sosiaaliset esteet, pakot ja rajoitukset. Tuntea liittyy ihmisten perusominaisuuksiin arvioida, arvottaa, kokea tuntea: ”se olisi ihan mahtavaa jos alkoholiin ja kaikkeen muuhunkin asiaan voisi suhtautua ilman suuria tunteita. Että se on niin kuin osa elämää ja nimenomaan sitä myönteistä elämää".

Strömin tutkimuksen mukaan alkoholi on osa normaalia arkea ja sen käyttö on selvästi arkipäiväistynyt. Alkoholi kuuluu ikääntyvän ihmisen elämän hyviin hetkiin, saunaan ja kesään. Sen käyttö yhdistetään ruokailuun ja rentoutumiseen. Tutkimuksen mukaan ikä sinänsä ei siis vaikuta alkoholinkäyttöön, joka ikäihmisillä on samankaltaista kuin nuoremmillakin.

Klubitalo tukee mielenterveyskuntoutujien osallisuutta ja antaa vertaistukea


Lappeenrannasta käsin Kokkolassa opiskelleen Paula Saleniuksen tutkimus on etnografinen analyysi mielenterveyskuntoutujien klubitalosta. Siinä etsittiin vastauksia siihen, miten klubitalo yhteisönä voi olla jäsenilleen paikka, jossa osallisuuden kokemukset toteutuvat mielenterveyskuntoutujien elämässä. Tutkimus nojaa teoreettisesti vertaistuen ja toiminnallisuuden käsitteisiin. Lisäksi merkittäväksi nousi kuntoutujien identiteetin uudelleenmuotoutuminen. Lappeenrantalaisen klubitalon jäsenet elävät ja jakavat elämänkokemuksiaan ja luovat omaa sosiaalista todellisuuttaan. Tutkimuslöydökset osoittivat, että vertaistuki tarjoaa jäsenille mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia sekä sairaudesta että toipumisen mahdollisuuksista. Vertaissuhteet toimivat onnellisuuden ja inspiraation lähteinä, mutta voidaan kokea myös ongelmallisena  asiana. Silloin jäsenet kokevat "olevansa joskus rasitteita toisilleen".

Toiminnallinen päivä mahdollistaa klubitalon jäsenille mahdollisuuden käytännössä kokeilla omia taitojaan ja opetella uusia arkielämän selviytymiskeinoja sairauden myötä menetettyjen taitojen tilalle. Kuntoutusorientoitunut näkökulma painottaakin, että yksilön kuntoutuminen tarkoittaa elämän kanssa toimeen tulemista, toimintakyvyn palauttamista suhteessa sairastumiseen. 

Yksilölliselle identiteetille ja minäkuvalle jäsenet ovat kokeneet saavansa vakautta klubitalon jäsenyyden kautta.

Jaa |
Universitas Chydenius

UC1_2014