Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Sirpa Kyyriäisestä vuoden aikuisopiskelija

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.22
Tiedote 9.10.2009

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius nimesi aikuisopiskelijan viikon kunniaksi vuoden aikuisopiskelijansa.

Vuoden aikuisopiskelija on kauhavalainen erityisopettaja Sirpa Kyyriäinen. Kyyriäinen on hyödyntänyt aikuisopiskelijana monipuolisesti yliopistokeskuksen koulutustarjontaa: avoimen yliopiston opintoja, tutkintoon johtavaa koulutusta ja  täydennyskoulutusta. Hän on suorittanut maisterin tutkinnon Kokkolan yliopistokeskuksen luokanopettajakoulutuksessa vuonna 1997 ja pätevöitynyt yliopistokeskuksen koulutuksessa myös erityisopettajaksi. Hän on opiskellut avoimessa yliopistossa ja osallistunut opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutukseen. Parhaillaan hän opiskelee kriisi- ja traumatyön koulutuksessa.

Vuoden aikuisopiskelija palkittiin Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen, Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän järjestämissä kampusiltamissa.

Iltamien pääpuhujana oli professori Juha Hakala, joka valaisi aikuisopiskelijan viikon Luovuus ja innovatiivisuus -teemaa otsikolla Luovuus on laiskojen hommaa. Luovuudesta yritystoiminnassa kertoi Hyvän olon leipuri Eero Koivisto.

 

Jaa |
Tapahtumat
Chydenius-seminaari 2017 21.07.2017 13.00 - 17.00 — Kokkolan raatihuone, Mannerheiminaukio 4
Avoimen opinnot tutuksi -verkkoinfo 30.8.2017 30.08.2017 18.00 - 19.00 — https://connect.funet.fi/avoinyliopisto/
Post scriptum – jälkiajatuksia Anders Chydeniuksen Kootuista teoksista 01.09.2017 09.00 - 16.00 — Svenska litteratursällskapetin auditoriossa, Ritarikatu 5, Helsinki.
Tulevat...