Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto lahjoitti 50 000 euroa Jyväskylän yliopistolle

tekijä: paivi_vuorio — Viimeisin muutos torstai 24. helmikuuta 2011, 16.22
Tiedote 6.11.2009

Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto teki 50000 euron lahjoituksen.Jyväskylän yliopiston varainhankinta sai myös Keski-Pohjanmaalla merkittävän avauksen, kun Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto päätti lahjoittaa yliopiston pääomaan 50 000 euroa. Keski-Pohjanmaalla toimii Jyväskylän yliopiston erillislaitos Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Lahjoituksen luovuttivat Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliiton hallituksen puheenjohtaja Hannu Simi ja toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja Asko Ahonen 6.11. Lahjoituksen vastaanottivat yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Mikko Viitasalo ja Jyväskylän yliopiston tuleva vararehtori, kansantaloustieteen professori Jaakko Pehkonen.

- Keski-Pohjanmaa on tukenut esimerkillisesti alueensa yliopistollista toimintaa. Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliiton lahjoitus on uudenlainen osoitus alueen sitoutumisesta pitkäjänteiseen, yli sukupolvien vaikuttavaan kehittämiseen. Koska Jyväskylän yliopisto on Kokkolan yliopistokeskuksen merkittävin toimija, lahjoitus vahvistaa entisestään alueen ja emoyliopiston välistä yhteyttä, rehtori Aino Sallinen toteaa kiitoksinaan.

Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliiton puheenjohtaja Hannu Simi toteaa, että keskipohjalaiset osuuspankit haluavat kantaa omalta osaltaan yhteiskuntavastuunsa tukemalla alueellista koulutusta sekä kehitys- ja tutkimustyötä.

- Koulutuksen ja tutkimuksen avulla turvataan maakunnan elinvoimaisuus. Erilaiset kouluttautumisvaihtoehdot vaikuttavat mielestämme myös merkittävästi nuorten pysymiseen paikkakunnalla sekä paluumuuttoon. Myös kouluttautuminen työn ohessa on arkipäiväistynyt ja tähänkin tarpeeseen vastaa Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jatkossakin on tärkeää, että alueellamme on yliopistokeskus, joka omalta osaltaan toimii suunnannäyttäjänä ja alueen kehittäjänä, Simi perustelee Osuuspankkiliiton lahjoitusta.

Kokkolan yliopistokeskuksen johtaja Mikko Viitasalo sanoo, että yliopistokeskuksessa toimivien yliopistojen peruspääomaan tehdyt lahjoitukset edistävät yliopistokeskuksen toimintaa ja sen myötä turvaavat alueen tulevaisuutta. Alueelle kohdennettuja pääomatuottoja käytetään opetukseen ja tutkimukseen yliopistokeskuksessa edustettuina olevilla tieteenaloilla.

Yliopiston peruspääomaan sijoitettava lahjoitus saa aikaan suuren vipuvaikutuksen, sillä valtio on luvannut 2,5-kertaisen vastinrahan jokaista yksityiseltä sektorilta kerättyä lahjoituseuroa kohden.

Lahjoituksensa myötä Keski-Pohjanmaan Osuuspankkiliitto saa tunnustukseksi kunnialaatan Kokkolan yliopistokeskus Chydeniukseen. Yli 20 000 euroa lahjoittavat yritykset ja 1000 euroa lahjoittavat henkilöt saavat nimensä kunnialaattaan.

Jaa |
Universitas Chydenius

UC1_2014